Torstai 10.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

VaLePa ja Hurrikaani aloittavat mestaruustaiston

Uutiset

Miesten Mestaruusliigan loppuottelut pyörähtävät Sastamalassa käyntiin.

VaLePa, Suomen Cup

VaLePa. Kuva: Tuomas Pelto

Miesten Mestaruusliigan loppuottelut pyörähtävät Sastamalassa käyntiin tiistai-iltana.

Ennakkosuosikki VaLePalle finaalipaikka on kuudes viimeiseen kahdeksaan ja haastaja Hurrikaanille viides viimeiseen seitsemään kauteen. Mestaruus ratkeaa neljällä voitolla.

VaLePalla on seurahistoriassa kolme kultaa vuosilta 2017, 2014 ja 2012. Lisäksi on kaksi hopeaa vuosilta 2016 ja 2011 sekä neljä pronssia vuosilta 2015, 2013, 2008 ja 1992.

Hurrikaani on saalistanut neljä hopeaa ja kaksi pronssia.

Finaaleissa seurat ovat kohdaneet kaksi kertaa aiemmin. Viime vuonna VaLePa vei sarjan suoraan neljässä ottelussa. Vuonna 2012 voittajaa haettiin seitsemän pelin verran. Mestaruus ratkesi VaLePalle Salossa isketyn päätösottelun viidennessä erässä.

Päättyvällä kaudella VaLePa ja Hurrikaani ovat kohdanneet kolme kertaa. Ottelut ovat menneet pukkipaidoille 3-0, 3-1 ja 3-0.

Eniten finaalikokemusta pelaajista löytyy VaLePan kakkoshakkurilta Anssi Vesaselta. Hänelle loppuottelut ovat jo kahdeksannet.

Miesten finaalit

Ti 10.4. klo 18.15 VaLePa – Hurrikaani (Sastamala)

To 12.4. klo 18.15 Hurrikaani – VaLePa (Loimaa)

Su 15.4. klo klo 17.15 VaLePa – Hurrikaani (Sastamala)

Ti 17.4. klo 18.15 Hurrikaani – VaLePa (Turku)

Tarvittaessa

Pe 20.4. klo 18.15 VaLePa – Hurrikaani (Tampere)

Ma 23.4. klo 18.15 Hurrikaani – VaLePa (Turku)

Ke 25.4. klo 18.15 VaLePa – Hurrikaani (?)

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: