Ikaalisten ja Kankaanpään välinen maantie 261 oli tiistaina aamupäivällä parin tunnin ajan ajoittain suljettu tielle kaatuneen rekan perävaunun vuoksi. Raskas liikenne ei päässyt lainkaan onnettomuuspaikan ohi. Rekka kaatui Jyllin tienhaaran lähellä. Onnettomuuspaikka saatiin raivattua puoli yhdentoista aikaan.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Nanso Oy:lle ympäristölupa Nokialla
Edellinen:
Asukas pelastettiin palavasta kerrostaloasunnosta Harjavallassa