Yrittäjät kritisoivat – Sastamala hankintayhtiön osakkaaksi
Sastamalan kaupunki liittyy Tuomi Logistiikka Oy:n osakkaaksi.
Sastamalan kaupunki liittyy Tuomi Logistiikka Oy:n osakkaaksi. Kaupunginhallituksen päätös oli yksimielinen.
Paikallisten yrittäjien taholta aiheeseen liittyen on esitetty kritiikkiä. Huolenaiheita ovat hankintojen ohjautuminen suuremmille yhtiöille, päätäntävallan karkaaminen Tampereelle ja Sastamalasta tehtävien hankintojen väheneminen.
Kaupungin mukaan sen tavoitteena ei ole keskittää maakuntatasolle sellaisia hankintoja, jotka on mahdollista toteuttaa paikallisella tasolla. Sopimus ei velvoita Tuomi Logistiikan palvelujen käyttämiseen.