Sunnuntaina Etelä-Skandinaviaa riepotellut talvimyrsky ravisteli eilisillan ja viime yön aikana myös Suomen etelä- ja lounaisosia. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli muuttui vaivihkaa erittäin huonoksi, kun itätuuli voimistui, lämpötila laski viiden pakkasasteen tuntumaan ja lumisade sakeni. Lumipeite kasvoi paikoin parikymmentä senttiä.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
"Ikkunoita Suomen historiaan" – Tiedätkö Sastamalan ja Huittisten tiekirkot?
Kommentoi
Eri puolilla maata seurakuntien taukopaikkoja on tänä kesänä lähes 270.
Säkylässä vierailee alokkaiden läheisiä varuskunnassa
Ohjelmassa kaluston esittelyä ja majoitustiloihin tutustumista.
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Seuraava:
FC Power Oy rakentaa vetyvoimalaitoksen
Edellinen:
Kevään YO-kirjoitukset alkavat