Vammalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n hallinnoima Lounais-Pirkanmaan tekninen kehitysverkko -hanke aloittaa toimintansa maaliskuun alussa. Teknisen kehitysverkon tavoitteena on lisätä yritysten välistä yhteistyötä sekä kehittämisosaamista. Hanke kannustaa yrityksiä luomaan ja parantamaan omia verkostoja, sillä niiden merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Keväällä järjestetään sarja tapaamisia, joissa yritykset kertovat toiminnastaan ja erityisesti osaamisalueistaan.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
"Ikkunoita Suomen historiaan" – Tiedätkö Sastamalan ja Huittisten tiekirkot?
Kommentoi
Eri puolilla maata seurakuntien taukopaikkoja on tänä kesänä lähes 270.
Säkylässä vierailee alokkaiden läheisiä varuskunnassa
Ohjelmassa kaluston esittelyä ja majoitustiloihin tutustumista.
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Seuraava:
Taksimaksut nousevat huhtikuussa
Edellinen:
Kantola pysyy eropäätöksessään