Äetsän lukion ja koulun voimistelusali täyttyi lauantaina koulunsa päättäneistä ja heidän vanhemmistaan ja tutuistaan. Ylioppilaiksi lakitettiin 26 Äetsän lukiossa opiskellutta.
Lakkiaisjuhla alkoi puoli yhdentoista aikaan, kun ylioppilaat marssivat musiikin tahdissa voimistelusalin ovesta sisään. Ylioppilaita kunnioitettiin nousemalla seisomaan ja pian laulettiinkin Suvivirren ensimmäinen ja toinen säkeistö. Kirkon puolesta puhujapönttöön astui kirkkoherra Jouni Pihlajamaa, joka kertoi elämänohjeita ja -viisauksia uusille ylioppilaille.
Tuttuun tapaan musiikkiosuudet täydensivät muuten niin asiallista ohjelmaa. Pakollisten sävelmien lisäksi kuultiin musiikkiesitys Kesäpäivä Kangasalla sekä englanninkielinen kansanlaulu Scarborough Fair. Musiikista vastasi musiikinopettaja ja laulaja Jukka Ruusumaa.
Lakkiaisjuhlan puolivälissä kuultiin Puu, puu -runoja, joita ovat väsänneet mm. Kari Hotakainen ja Katri Vala.
Lukion va. rehtori Hannu Lahti käsitteli katsauksessaan 43. lukuvuoden tapahtumia ja totesi Äetsän lukion suosion jatkuvan jatkossakin vakaana. Lähes puolet peruskoulunsa päättäneistä äetsäläisnuorista jatkaa samassa rakennuksessa olevaan lukioon. Lahti toivotteli kahdelle eläkkeelle jäävälle opettajalle hyviä mutta touhukkaita eläkeläispäiviä. Eläkkeelle jäävät pitkän fysiikan ja matematiikan opettaja John Cederlöf sekä Kaija Lamminmäki (kemia ja lyhyt matematiikka).
Perinteikkään uuden ylioppilaan puheen piti tänä vuonna ylioppilas Ella Äijälä. Lakkiaisjuhlan jälkeen uudet ylioppilaat marssivat sankarihaudalle.
Sopuli toivottaa uusille ylioppilaille menestystä tulevalle elämälle ja uusille haasteille!