Huittisten saksalaisesta ystävyyskaupungista Hoyerswerdasta tulee Huittisiin vierailulle yli 60 henkilön ryhmä lokakuun loppupuolella. Ryhmässä on erilaisia nuorten ja aikuisten esiintymispoppoita sekä virallisia vieraita. Saksalaiset majoittuvat Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksen liikuntasaliin. Ystävyyskuntatapaamiseen haettiin tukea Euroopan komissiolta, mutta tällä kertaa tuki jäi saamatta. Huittinen ja Hoyerswerda solmivat ystävyyskaupunkisopimuksen vuonna 1998.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Kommentoi
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Seuraava:
Pankista vietiin käteistä Huittisissa
Edellinen:
Rakennuskantaa muistiin Huittisissa