Yhdentoista vuoden odotus päättyy 26. lokakuuta, kun Dingo julkaisee uutuusalbuminsa Purppuraa. Lätyltä irrotetut singlet Musta leski ja Purppuraa ovat soineet hyvin radioissa. Keikkarundiaan Dingo jatkaa koko loppuvuoden – luvassa on yli 30 keikkaa. Levynjulkaisukeikka jammataan julkaisupäivänä Helsingin On The Rocksissa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Digilähetykset alkavat viideltä tv-alilähetinasemalta marraskuussa
Edellinen:
O.C:n kauniit ja nuoret palaavat ruutuun