Vammalan kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että ensi vuoden tuloveroprosentiksi vahvistettaisiin 19. Hallituksen pöydässä Olavi Vinha (kesk) katsoi, että perusteita veroprosentin korottamiseen ei ole. Hän esitti, että prosentiksi tulisi nykyinen 18. Vinhan esitys raukesi kannattamattomana.
Huittisten kaupunginhallitus päätti ilman jupinoita esittää, että valtuusto vahvistaisi ensi vuoden tuloveroprosentiksi 19,50. Kuluvan vuoden tuloveroprosentti kaupungissa on 18,75.
Äetsän kunnanhallitus on jo päättänyt esittää valtuustolle, että tuloveroprosentti ensi vuonna olisi 19. Nyt kunnassa kannetaan tuloveroa 18,25 prosenttia. Syyskuun raamivaltuustossa valtuutettujen halukkuus veroprosentin nostamiseen 0,75 prosenttiyksiköllä vaikutti kuitenkin vähäiseltä. "Veroprosentin nosto on kehityksen jarru", ilmoitti kokouksessa tuolloin Hannu Toivonen (kesk). Hän sanoi keskustan ryhmän ehdottoman nostokaton olevan puoli prosenttiyksikköä.