Äetsän kunnanhallitus ja Huittisten kaupunginhallitus aloittivat ensi vuoden talousarvion käsittelyn eilen. Vammalan hallitus alkaa perata omaa nivaskaansa ensi viikon maanantaina. Perinteisesti talousarvion käsittely on kestänyt useita päiviä ja pitkiä istuntoja voi povata myös nyt vaikeiden talouskysymysten vuoksi. Erityisesti Äetsässä ja Huittisissa pohditaan palveluihin kohdistuvia rakenteellisia muutoksia.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kommentoi
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Seuraava:
Pekka Sauri puhuu Vammalassa tänään
Edellinen:
Pirkanmaa kerää väkeä Satakunnasta ja Keski-Suomesta