Jouluaattona aamuneljän aikaan tapeltiin Harjavallassa ravintolan edustalla. Nujakassa oli aluksi mukana ainakin kolme miestä. Vuonna 1985 syntynyt mies menetti lyöntien ja potkujen voimasta hetkeksi tajuntansa ja hänet vietiin ambulanssilla tarkistuttamaan vammansa. Kokemäen poliisista kerrotaan, että vammat eivät ole vakavia. Muut riitapukarit jatkoivat tappelua ambulanssin lähdettyä. Kokemäen poliisi pyytää, että nujakan nähneet ottaisivat yhteyttä poliisin päivystyspuhelimen numeroon (02) 540 7444.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
Vuosi vaihtuu hankien keskellä