Sunnuntai 13.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Valtuusto linjasi Sastamalassa: Häijään, Marttilan ja Tyrväänkylän alakoulut sekä Äetsän yläkoulu loppuvat

Uutiset

Kaupunginhallituksen esitys kesti kolme äänestystä.

Äetsän koulu

Äetsän yläkoulu yhdistyy Sylvään yläkouluun viimeistään, kun väliaikaisten tilojen vuokrasopimus päättyy.

Sastamalan valtuusto kävi pitkän keskustelun sivistystoimen palveluverkon linjauksista. Kaupunginhallituksen esitys kesti kolmen äänestyksen läpi.

Häijään koulun lakkauttaminen oli yksi kipupisteistä. Mikko Rauva (kok.) esitti, että Häijään koulun toimintamallia ja -edellytyksiä arvioidaan Häijään päiväkodin yhteydessä sekä seurataan uusien asuinalueiden ja muuttoliikkeen vaikutusta. Esitys kaatui äänin 28-15. Rauva sekä Maire Villo (ps.) ja Tarmo Seppä (kesk.) kirjauttivat päätökseen eriävät mielipiteet.

Pirjo Raunio (kd.) ei olisi halunnut lukita yläkoulun sijainniksi Sylvään yläkoulun tonttia. Lisäksi hän olisi säätänyt Äetsän yläkoulun lakkauttamista siten, että yhdistyminen toteutettaisiin, kun on osoitettu terve, turvallinen ja tarkoituksenmukainen oppimisympäristö sekä järjestetty koulukuljetukset optimaalisesti. Esitys hävisi äänin 31-12.

Pirkko Niemi (vas.) esitti, että yksityisen varhaiskasvatuksen määrää ei nosteta nykyisestä, vaan asiaan palataan, jos kaupungin oma palvelutuotanto ei näytä riittävän. Esitys jäi toiseksi äänin 27-16.

Palveluverkkolinjauksen lopputulemana Mouhijärven yhteiskoulun tontille toteutetaan monipalvelukeskus. Hankkeen suunnittelu alkaa kuluvana vuonna. Häijään koulun ja Uotsolan päiväkodin toiminta loppuu. Suodenniemellä sivistyspalvelut sijoittuvat Suodenniemen koulun ja urheilutalon tonteille. Aikataulusta päätetään erikseen.

Yläkouluja on jatkossa kaksi. Äetsän yläkoulu yhdistyy Sylvään kouluun. Ratkaisu toteutetaan viimeistään, kun Äetsän yläkoulun vuokratilojen sopimus päättyy.

Alakoulut jatkavat Keikyässä ja Kiikassa sekä Kiikoisissa. Asiaan ei tullut vastaesityksiä, vaikkakin useammassa puheenvuorossa nostettiin esiin, että lakkautettavan Häijään koulun etäisyys Mouhijärven yhteiskoulusta on samaa luokkaa kuin Pehulan alakoulun etäisyys ja Kiikan alakoulusta.

Vammalasta loppuvat Marttilan alakoulu ja Tyrväänkylän alakoulu. Molemmissa on yli sata oppilasta. Keskustan päiväkodista sekä Harjukadun ja Varilan ryhmäperhepäiväkodeista luovututaan.

Elämänlaatupalvelujen järjestäminen ratkaistaan tulevissa talousarviokäsittelyissä. Periaatteeksi kuitenkin hyväksyttiin, että palvelut sijoitetaan monipalvelukeskuksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kirjastoja.

Palveluverkon muutostarpeita tarkastellaan uudelleen viimeistään vuonna 2025.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: