Huittisten lukion rehtorin virka täytettäneen vakinaisesti elokuusta alkaen, vaikka kaupungin ja koulutustoimialan palvelurakennetarkastelu on edelleen käynnissä. Koulutusjohtaja Pekka Kares on pyytänyt kaupunginhallitukselta lupaa saada täyttää virka vakinaisesti. Lukion rehtorin virka tuli avoimeksi, koska edellinen viranhaltija on siirtynyt eläkkeelle. Kaupungin johtoryhmän mielestä kyseisen viran täyttölupa on tarkoituksenmukaista antaa, vaikka kaupungin ja koulutustoimialan palvelurakennetarkastelu on kesken.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Kommentoi
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Seuraava:
Väärennettyä rahaa liikkeellä
Edellinen:
Kaupungilta toivottiin tunnelia ja tuoremehuasemaa