Suomen Kirjainstituutti on laittanut kirjaviruksen liikkeelle, eli julistanut kaikille Suomen 1-5-luokille Tartu tarinaan, tarina tarttuu -kilpailun. Kilpailutehtävänä on keksiä, kuinka lapset saadaan lukemaan kirjoja entistä enemmän ja useammin. Aihetta voi lähestyä minkä tahansa taiteenalan keinoin. Kilpailutyönä voi esimerkiksi kirjoittaa kirjan, säveltää laulun, kuvata elokuvan, tehdä nettisivut tai vaikka rakentaa patsaan. Kilpailuaikaa on 12. toukokuuta asti. Kilpailuun voivat koululuokkien lisäksi osallistua erilaiset oppilaista kootut ryhmät, kuten sanataideharrastusryhmät. Voittoisalle ryhmälle tarjotaan ohjelmallinen leirikoulumatka Kirja-Vammalaan ensi syksynä.
Tartu tarinaan, tarina tarttuu -kilpailu on osa Lasten ja nuorten kirjapäiviä. Kilpailun järjestämistä tukee Taiteen keskustoimikunta.