Museovirasto on myöntänyt Leena ja Markus Aaltoselle 5 000 euron avustuksen Tyrvään vanhan pappilan korjaukseen. Summa käytetään ulkovuorauksen ja ikkunoiden kunnostamiseen sekä maalaamiseen. Museovirasto jakoi kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjauksiin yhteensä 800 000 euroa. Hakemuksia saapui 491 ja avustus myönnettiin 161 kohteelle.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Kädentaidot näytillä
Edellinen:
Kirjastokäynnit siirtyneet verkkoon