Sastamalassa todettu kaksi uutta koronataruntaa
Toisen aallon aikana on varmistunut 16 tapausta.

Koronavirukseen liittyvää näytteenottoa. Kuva: Paula Pasanen, Tays
Uusia koronatartuntoja on Sastamalassa tullut ilmi kaksi. Tapauksia on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedossa toisen aallon ajalta yhteensä kuusitoista.
Koko epidemian aikana kaupungissa on varmistettu 31 tapausta. Tartuntojen määrän THL kertoo paikkakunnalta, jos niitä on vähintään viisi. Huittisissa, Punkalaitumella, Kokemäellä ja Säkylässä lukema on rajan alle.
Tiedot perustuvat tartuntatautirekisteriin. Ne kirjautuvat sairastuneen kotipaikkakunnan mukaan.
Sairaanhoitopiirin mukaan Pirkanmaalla on todettu yhteensä 723 tartuntaa.