Torstai 10.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sivuterveysasemat pysyvät Sastamalassa suljettuina vuoden 2021

Uutiset

Valtuusto pitäytyi ryhmien kesken valmistellussa sopeutusohjelmassa.

Antti-Matti Mattila

Antti-Matti Mattila.

Sastamalassa valtuusto käsitteli sopeutusohjelmaa. Etukäteen käydyistä ryhmien neuvotteluista ja asian pohjustuksesta huolimatta puhetta riitti pitkäksi aikaa etenkin sivuterveysasemista.

Antti-Matti Mattila (kesk.) uudisti jo kaupunginhallituksessa tekemänsä esityksen terveyskeskuspalvelujen pitämisestä entisellään, erityisesti sivuterveysasemien avaamisesta välittömästi ensi vuoden alusta. Tällä turvattaisiin hänen mukaansa asukasluvun säilyminen myös entisten kuntien alueella.

Keskustelussa muistutettiin useammalla suulla, että valtuusto ei ole tekemässä palveluverkkopäätöstä. Äetsän, Kiikoisten ja Suodenniemen sivuterveysasemien pitäminen edelleen suljettuina koskee ensi vuotta. Taustalla ovat koronatilanne ja muut henkilöstöjärjestelyt.

Äänestyksessä Antti-Matti Mattilan esitys hävisi äänin 36-7. Päätökseen hyväksyttiin Mauri Tuomisen (sd.) tekemä ponsi, jonka mukaan valtuustolle toimitetaan selvitys terveydenhuollon palveluiden hoitamisesta sivuterveysasemien ollessa suljettuina.

Sivuterveysasemista käytiin noin tunnin mittainen keskustelu.

Valtuuston käsittelyssä sopeutusohjelmaan ei tullut muutoksia.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: