Kuluvalla viikolla vietetään valtakunnallista Museoviikkoa teemalla "Museot ja nuoret". Huittisten museoon on vapaa pääsy tänään Kansainvälisenä museopäivänä kello 12-18. Museossa on esillä lasten keruukokoelmia ja taidenäyttely. Keruukokoelmien esineet ovat huittislaisten viitos- ja kuutosluokkalaisten keräämiä. Museoviikon jälkeenkin jatkuvassa taidenäyttelyssä on Lauttakylän koulun viitos- ja kuutosluokkalaisten taidetta, jonka pohjana on Lauri Leppäsen taidekokoelma.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Tanja Haapaniemi Tangomarkkinoiden semifinaalissa
Edellinen:
Honkolan koulu loppuu syksyllä