Ylioppilastutkintolautakunta postittaa tämän kevään ylioppilastutkinnon tulokset kouluihin tänään. Lautakunta on nyt ensimmäisen kerran toimittanut tiedot kouluille myös sähköisessä muodossa. Abiturientit saavat omat tuloksensa pääsääntöisesti maanantaina, mutta joitakin tuloksia on julkaistu jo tänään. Ennen tulosten julkaisemista koulut tarkistavat tiedot.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Häijään liikerakennuksen suunnittelu etenee
Edellinen:
Muinaisjäännökset työllistävät kesällä