Legendaarisen Love Recordsin suojissa uransa aloittanut Maarit Hurmerinta julkaisee ensimmäisen levytyksensä Emillä 14. kesäkuuta. Jäänmurtaja-single ennakoi 30. elokuuta ilmestyvää uutta albumia. Pitkäsoiton julkaisuun mennessä Maaritin kotisivut uudistuvat ja julkaisun jälkeen rouva suuntaa kiertueelle.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Televisio vie Kauppatorin Lordi-hurmokseen
Edellinen:
Hallelujah! Kovaa rockia Kauppatorilla perjantaina