Nuorten päristely puheeksi kodeissa
Virkavalta voi valvoa ja ohjeistaa, mutta vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan.

Mopo. Kuva: Pixabay
Sisä-Suomen poliisille tulee kesäisin runsaasti valvontapyyntöjä meluisasta mopoilusta taajamissa. Virkavallan toive on, että muut huomioiva liikennekäyttäytyminen otetaan puheeksi kotona.
Nuoruuteen kuuluu itsenäistymisen opettelua. Monessa perheessä nuorelle hankitaan liikkumista helpottamaan jokin moottorikäyttöinen kulkupeli. Meluhäiriöistä taasen tulee paljon yhteydenottoja poliisille.
Merkittävin oppi ja asenne liikennekäyttäytymiseen tulee kotoa. Virkavalta voi valvoa ja ohjeistaa, mutta vanhemmilla on myös velvollisuus huolehtia lapsistaan.
Poliisi pyytää, että kodeissa keskusteltaisiin nuoren kanssa hänen oman toimintansa vaikutuksesta liikenneturvallisuuteen sekä muille mahdollisesti aiheutuvasta häiriöstä ja sen välttämisestä.