Alastaron seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittiin sunnuntaina oman seurakunnan seurakuntapastori Ari Pääkkönen. Toisella vaalisijalla ollut 48-vuotias Pääkkönen sai vaalissa 256 ääntä. Ensimmäisellä vaalisijalla ollut Euran seurakunnan kappalainen Markku Järviö sai 211 ääntä ja kolmannella vaalisijalla ollut Urjalan seurakunnan kappalainen Johan Lampinen sai 77 ääntä. Järviö työskenteli ennen Euraan siirtymistään pitkään Keikyän seurakunnan kirkkoherrana Äetsässä. Alastaron seurakunnassa on 2 263 äänioikeutettua ja äänestysprosentiksi kirjattiin 24,1.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
"Ikkunoita Suomen historiaan" – Tiedätkö Sastamalan ja Huittisten tiekirkot?
Kommentoi
Eri puolilla maata seurakuntien taukopaikkoja on tänä kesänä lähes 270.
Säkylässä vierailee alokkaiden läheisiä varuskunnassa
Ohjelmassa kaluston esittelyä ja majoitustiloihin tutustumista.
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Seuraava:
Äetsä työllistää 30 nuorta
Edellinen:
Humalainen kelkkailija pakeni poliisia Häijäästä Nohkuanjärvelle