Hämeen tiepiiri käyttää tänä vuonna kelirikkoisten sorateiden korjauksiin normaalin kunnossapidon lisäksi rahaa noin miljoona euroa. Pirkanmaan teillä jouduttaneen painorajoitus asettamaan yhteensä noin 122 kilometrin matkalle. Maakunnan pohjoisosissa kelirikko voi jatkua kesäkuulle asti.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Kommentoi
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Seuraava:
Vammalassa naispappeuden vastustaja jätti tulematta töihin
Edellinen:
Kymppikortteliin kenties tavaratalo ja kulttuuritoimintaa