Houhajärvi

Lounais-Pirkanmaalla ja Satakunnassa polskitaan levättömissä vesissä

14.7.2017

Varsinkin Houhajärven tilanne on selkeästi seurantojen keskiarvoa parempi.

· ·

Houhajärvellä ja Köyliönjärvellä sinilevää

22.6.2017

Sastamalassa Houhajärvellä todettiin tällä viikolla edelleen vähäinen määrä sinilevää. Havainto oli yhtäjaksoisesti kolmas peräkkäinen.

· · ·

Houhajärvellä runsaimmin sinilevähavaintoja

29.9.2016

Pirkanmaalla tehtiin päättyneenä kesänä useimmin sinilevähavaintoja Sastamalan Houhajärvellä. Levätilannetta tarkkailtiin kesäkuun alusta syyskuun loppuun.

· · · · ·

Kuusikymppistä Leirimajaa juhlitaan Sastamalassa

9.8.2014

Seurakunnan Leirimaja Sastamalan Houhajärvellä täyttää 60 vuotta. Juhlat alkavat lauantaina nuorten illalla, johon voi pukeutua 50-luvun tyyliin. Sunnuntaina ohjelmassa on muun muassa juhla suurteltassa.

· · ·

Sastamalan uimavedet hellelukemissa

30.7.2014

Jaakon heittämä kylmä kivi ei osunut ainakaan Houhajärveen ja Liekoveteen. Uimaveden lämpötila kummassakin on kivunnut viikossa +25 asteeseen.

· · · ·

Houhajärvessä vähän levää – uimavesi +24

25.7.2014

Sastamalassa sinilevätilanne on ennallaan. Pirkanmaan ELY-keskus muistuttaa, että jos vedessä on vain vähän sinilevää, siinä voi vielä uida. Herkkäihoiset kuitenkin voivat saada oireita.

· · · · ·

Houhajärven leirimaja täyttää 60 vuotta

9.5.2014

Sastamalan seurakunnan Houhajärven leirimajaa juhlitaan elokuussa.

· · ·

 

MAINOS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top