Huittisten uimahalli kesällä kiinni
Tauon aikana tehdään huoltotöitä.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Tauon aikana tehdään huoltotöitä.
Uutena hinnastoon on lisätty perhelippu.
Korotuksia perustellaan talouden tasapainottamisella.
Normaalisti avoinna.
Syynä on tekninen vika.
Näytteiden tutkimukset valmistuivat.
Tietoja allasveden tutkimustuloksista odotetaan.
Laitevikoja kartoitetaan, sähköjä testataan.
Kesätauko on ohi.
Kuntosali avataan suunnitellusti.
Pilottia suunnitellaan keväälle.
Syksyn tarkastuksessa Huittisten uimahallin kuntosalin todettiin olevan kaikilta osin kunnossa.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että Huittisten uimahallin sunnuntaiaukiolon kokeilua ei jatketa syksyllä.
Uimahallin sunnuntaiaukiolo jäänee Huittisissa kevään kokeiluun.
Viikonloppuna Huittisten uimahalli oli kiinni. Syynä oli tekninen vika.
Huittisten uimahallissa kokeillaan toivottua sunnuntaiaukioloa maalis-huhtikuussa.
Uimahallin aukioloa sunnuntaisin kokeiltaneen Huittisissa maalis-huhtikuussa.
Torstai-iltana Huittisissa pelastuslaitos hälytettiin pumppaamaan vettä pois uimahallin kellaritiloista. "Viemärit tulvivat nyt ylitse, koska joet ovat ihan täynnä", kertoi Satakunnan pelastuslaitokselta Huittisten yksikön esimies Tuomo Partanen paikanpäällä.
Huittisten uimahalli sulkeutuu noin vuodeksi. Syynä on mittava saneeraus.
Kattoasia on äänestyttänyt sekä teknistä lautakuntaa että kaupunginhallitusta.