Uusia kiinnityksiä Satasoittoon
Satasoittoon on tehty uusia kiinnityksiä sekä ohjelmistoon että organisaatioon.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Satasoittoon on tehty uusia kiinnityksiä sekä ohjelmistoon että organisaatioon.
Sastamalan ja Punkalaitumen muodostaman Lounais-Pirkanmaan työttömyysprosentti 12,8 oli maaliskuun lopussa Pirkanmaan seutukuntien alhaisin.
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksia etsivään nuorisotyöhön.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on jakanut valtionavustuksia nuorten työpajatoimintaan. Huittinen sai 50 000 euroa, Säkylä 33 000 euroa ja Kokemäki 30 000 euroa.
Sunnuntai-illan Keno toi Kokemäelle 100 000 euroa. Lauantaina sastamalalainen lottoaja kuittasi 37 000 euroa.
Viikonlopun jälkeen eduskuntavaalien äänestysprosentti on Sastamalassa 20,5 ja Huittisissa 18,7.
Poliisi pyytää vihjeitä.
Alkometrin viisari heilahti lauantaina Kokemäellä ja Säkylässä.
Poliisi tutkii Kokemäellä Köyliöntien tasoristeyksen puomilaitteistolle tehtyä ilkivaltaa.
Omistaja sai palon itse sammutettua ja rajoitettua. Peltoa paloi noin 200 neliötä.
Kokemäellä Tulkkilan koulun rakennustöiden ajan oppilaat ovat seuraavan lukuvuoden evakossa.
Pokaaliraveihin on ilmoitettu yli sata valjakkoa.
Kymmenen opiskelijoiden joukkuetta mitteli IdeaDrill-innovaatiokilpailussa Kokemäellä. Osallistujat synnyttivät uusia palvelu- ja tuoteideoita Pitkäjärven vapaa-aikakeskuksen kehittämiseksi.
Kokemäellä Porolantiellä syttyi sunnuntain vastaisena yönä isossa omakotitalossa tulipalo. Keittiö ja eteistilat tuhoutuivat, koko rakennus kärsi savuvahinkoja.
Satakunnan ammattikorkeakoulun innovaatiokilpailussa kehitetään Kokemäen Pitkäjärven vapaa-aikakeskuksen toimintaa. "Olen avoin muutokseen isolla M:llä", sanoo vapaa-aikakeskuksen isäntä Mika Lavonius.
Yhtiön hallitus uskoo, että konkurssipesä jatkaa jäähallin toimintaa toistaiseksi.
Huittinen saa 45 000 euroa ja Kokemäki 30 000 euroa.
Tänä vuonna Tulkkilan Yötä vietetään lauantaina 6. kesäkuuta. Paikalliset yritykset ja yhteisöt esittäytyvät Osaava ja toimiva Kokemäki -torilla.
Kokemäellä Kauvatsantiellä syttyi noin 60 neliön suuruinen autotalli palamaan torstaina iltapäivällä.
Ali-Ketolan tila Kokemäeltä on valittu Vuoden satakuntalaiseksi matkailuyritykseksi. Palkinto jaettiin nyt ensimmäisen kerran.
Kokemäen ja Tampereen välillä tavaraliikenne 25 tonnin akselipainolla on nyt mahdollista sadan kilometrin tuntinopeudella.
Kaupunginhallitus esittää Kokemäellä, että valtuusto hyväksyy ehdotuksen yhdistymissopimukseksi Harjavallan, Eurajoen ja Nakkilan kanssa.
Kaupunginhallitus ottaa kantaa esillä oleviin yhdistymissopimuksiin.
Lauantaina alkuiltapäivästä Kokemäellä Haanmäentiellä paloi maastoa noin kahdensadan neliön alueelta. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
Korkeakoulujen opiskelijat kehittävät kaksipäiväisen innovaatiokilpailun aikana Kokemäen Pitkäjärven vapaa-aikakeskukselle uuden toimintamuodon, -tavan tai esimerkiksi kokonaan erilaisen konseptin.