Roskien poltto karkasi heinikkoon Kiikoisissa
Puuskittainen tuuli lennätti heitteen heinikkoon ja levitti paloa.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Puuskittainen tuuli lennätti heitteen heinikkoon ja levitti paloa.
Pelastuslaitos sai palon hallintaan parissa tunnissa.
Syttymissyystä ei ole tietoa.
Tulessa oli noin sata neliötä.
Palo saatiin rajattua noin 30 aarin alueella.
Nokialla paloi pohjakasvillisuutta sunnuntai-iltana.
Sastamalassa Vinkin suunnalla sammutettiin maastopaloa.
Syttymissyystä ei ole tietoa.
Syttymissyystä ei ole tietoa.
Tulessa oli metsän aluskasvillisuutta vajaan puolen hehtaarin alueella.
Yttiläntiellä oli maastoa tulessa puolisen hehtaaria.
Tulessa oli jonkin verran risukkoa Teknikumin tehtaan lähellä.
Rekikoskentiellä paloi heinikkoa.
Hämeenkyrössä Myllypurontiellä paloi heinikkoa ja metsän aluskasvillisuutta.
Pelastuslaitos hälytettiin keskiviikkona aamupäivällä Nevanperäntielle sammuttamaan maastopaloa. Rakennuksia ei ole vaarassa eikä kukaan ole loukkaantunut. Palo on hallinnassa.
Maatilan pihapiirissä poltettiin roskia ja tuli lähti karkuun.
Pelastuslaitos toivoo varovaisuutta avotulen kanssa, maasto on kuivaa ja syttyy helposti.
Sänkipeltoa paloi puolisentoista hehtaaria.
Sastamalassa pelastuslaitos sammutti tiistai-iltana maastopaloa Enonkulmantiellä. Varhain keskiviikkona tuli uusi hälytys.
Avotulen tekeminen maastoon on ruohikkopalovaroituksen aikana kielletty. Sastamalassa maastopalo levisi hetkessä noin 50 metrin rintamaksi.
Tiistaina iltapäivällä Säkylässä Salontiellä pelastuslaitoksen yksikkö sammutti maastopalon.
Maanantaina iltapäiväviiden aikaan Säkylässä syttyi taisteluampumaradan alueella maastopalo.
Säkylässä Porin prikaatissa paloi torstaina iltapäivällä maastoa varuskunnan taisteluampuma-alueella.
Palo oli saanut alkunsa kulotuksesta.
Maanantaina iltapäivällä Ikaalisissa Sahintiellä maastopalo tuhosi varastorakennuksen ja katoksen sekä uhkasi muita rakennuksia.