Rankoista sateista varoitus Pirkanmaalla
Vettä voi tulla yli 50 millimetriä vuorokaudessa.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Vettä voi tulla yli 50 millimetriä vuorokaudessa.
Tukia haki yli 3 500 maatilaa.
Haussa ovat Vuoden Kylä, Vuoden Kyläteko ja Vuoden Kylätoimija.
Kausi jatkuu lokakuun loppuun.
Yleisesti ajankohdan keskiarvon tuntumassa.
Liikenneturva kysyi.
Syynä ovat navakat tuulet ja vesisateet.
Tunnustuksia on jaossa kolme.
Tutkimuksessa olivat mukana Acutassa hoidetut potilaat.
Uudessa palvelussa yhdistyvät ympäristöystävällisyys ja liikkumisen joustavuus.
Lapselta saapuneeksi naamioitu tekstiviesti saattaa johtaa jopa kymmenien tuhansien eurojen menetyksiin.
Virkavaltaa ovat työllistäneet esimerkiksi rattijuopot sekä pahoinpitelyt ja häiriökäyttäytymiset.
Kasvutunneleista ja kasvihuoneista kotimaista mansikkaa on pitkään ollut saatavilla.
Tuotetaan strategisessa kumppanuudessa yksityisen toimijan kanssa.
"Nyt ei voi olla turhan tarkka", toteaa kenttäpäällikkö Anssi Riihiaho Metsähallituksesta.
Poliisi valvoi ajonopeuksia ja ajotapoja.
Painopiste pääteillä, taajamiakaan ei unohdeta.
Kohteita kierretään myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan sinilevät alkavat yleensä lisääntyä juhannuksen jälkeen, kun vedet lämpenevät.
Henkilövalintoja tehtiin vaalikauden jäljellä olevaksi puolikkaaksi.
Kirpat heikentävät sato-odotuksia.
Maakunnan kehitysnäkymät nähdään valoisina.
Näyttävät turvasähköpostilta tai allekirjoituspyynnöltä.
Kunnan osuus on 990 euroa.
Ilmoittautuminen päättyy 28. toukokuuta.