Teemu Hokkanen esikuntapäälliköksi Porin prikaatiin
Siirtyi tehtävään Pääesikunnasta.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Siirtyi tehtävään Pääesikunnasta.
Loukkaantui käteen ja kasvoihin.
Koulutettu miehistön erityistaitoja vaativiin tehtäviin.
Marssiosastoja poistuu etelään ja pohjoiseen.
Muodostunut merkittäväksi osaksi kuntaa.
Porin prikaati johtaa harjoituksen.
Vieraita ovat saaneet kutsua vain maanantaina palvelukseen astuneet varusmiehet.
Porin prikaatissa uusia varusmiehiä noin 2 110.
Naisia Huovinrinteeltä kotiutui 46.
Marssiosastot etenevät muuta liikennettä hitaammin.
Harjoituksesta poistuu myös liittolaisten kalustoa.
Tunnustuksen myönsi puolustusministeri Mikko Savola.
Koulutettavia valitaan 250.
Laitosäänestyksen järjestämisen mahdollisti vaalilain muutos.
Koulutettu miehistön erityistaitoja vaativiin tehtäviin.
Loukkaantumisilta vältyttiin.
Loukkaantumisilta vältyttiin.
Hetkellisiä liikennekatkoksia ja melua voi kuitenkin esiintyä.
Sotilasvalat ja -vakuutukset annetaan 10. helmikuuta.
Vastaa muun muassa paikallispuolustuksesta, yhteistyöstä viranomaisten ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen kanssa sekä maanpuolustustyöstä.
Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita naisia on joukossa viitisenkymmentä.
Ajoneuvot saattavat edetä muuta liikennettä hitaammin.
Puolustusvoimien ajoneuvot saattavat edetä muuta liikennettä hitaammin.
Harjoitukseen osallistuu noin 350 ajoneuvoa.
Reserviin siirtyneet ovat muun muassa sotilaspoliiseja ja lääkintämiehiä.