Yleisurheilu
Ella Junnila voitti Ranskassa
Ylitti 190.
Ella Junnilalle Suomen mestaruus, Veera Mattilalle hopeaa
Tampereella käytiin halliurheilun SM-kilpailut.
Ella Junnila sivusi kauden kärkitulostaan
Sijoittui kansainvälisissä kilpailuissa neljänneksi.
Amanda Kotaja ja Veera Mattila palkittiin yleisurheilugaalassa
Suomen Urheiluliitto huomioi menestyksestä.
Mattila, Junnila ja Kotaja Team Finland -valmennusryhmiin
Mukaan pääsevät urheilijat, jotka ovat saavuttaneet tulostaulukon mukaisen tuloksen tai menestyksen valintajakson aikana.
Ella Junnilalle hopeaa korkeudessa
Menestystä maaottelusta.
Veera Mattila horjahti, mutta pinnisti pronssille 800 metrillä
Juoksijalla tuomisina Ruotsi-ottelusta kaksi mitalia.
Veera Mattila kiri pronssille 400 metrillä
Nousi kolmanneksi loppusuoralla.
Veera Mattila juoksi 800 metrin 22-vuotiaiden Suomen mestariksi
Piti kovaa vauhtia alusta lähtien.
Ella Junnila kolmastoista MM-finaalissa: "Sellainen kädenlämpöinen olo"
Ylitti kauden toiseksi parhaan tuloksensa.
Veera Mattila voitti nuorten SM-kultaa 400 metrillä, uudisti ennätyksensä: "Tosi hyvältä tuntui juoksu"
Valmistautuu maaotteluun.
Veera Mattila juoksee maaottelussa kahdella matkalla
Joukkue on valittu.
Suomen vanhin seuraottelu kilpaillaan Sastamalassa
Osallistua saavat Kokemäen Kova-Väen, Lauttakylän Lujan ja Vammalan seudun Voiman urheilijat.
Veera Mattila kellotti uuden ennätyksensä 400 metrillä
Ajaksi kirjattiin 53,91.
Veera Mattila ennätysvireessä 800 metrillä
Aika on alle 23-vuotiaiden uusi Suomen ennätys.
Veera Mattilalla mitalijuhla
Kahvittelun päätteeksi on mahdollista jäädä kannustamaan nuoria urheilijoita.
Veera Mattila juoksi Kalevan kisoista ensimmäisen mitalin
Piti rohkeasti johtopaikkaa loppusuoran kiritaisteluun.
Ella Junnila jätti hyppäämättä: "Varotoimenpide"
Ei halunnut riskeerata MM-kisoja.
Veera Mattilan EM-mitalia juhlitaan
Yllätti sensaatiomaisesti EM-kisoissa.
Veera Mattila juoksi EM-hopeaa: "En ehkä uskaltanut haaveilla mitalista"
Oma ennätys uusiksi.
Veera Mattila juoksi finaaliin EM-kilpailuissa
Aika oli 2.06,29.
Veera Mattila luottavaisena EM-kisoissa: "Uskon finaalipaikkaan"
Juoksee 800 metrillä.
Korkeushyppääjä pokkasi timantin Sastamalassa
Sastamalassa käytiin perinteinen kilpailu.