Äänestys: Kh ei saneeraisi Kiikan vanhainkotia
Sastamalan kaupunginhallitus päätti esityksestään koskien Kiikan vanhainkodin tulevaisuutta. Äänin 10-3 hallitus asettui sosiaali- ja terveyslautakunnan linjalle.
Sastamalan kaupunginhallitus päätti esityksestään koskien Kiikan vanhainkodin tulevaisuutta. Äänin 10-3 hallitus asettui sosiaali- ja terveyslautakunnan linjalle.
Esityksen mukaan kaupunki ei saneeraa Kiikan vanhainkotia eikä rakenna tai vuokraa uusia tiloja. Palveluseteliyrittäjäksi haluavalle yritykselle kaupunki voisi kuitenkin luovuttaa tontin Kiikasta tai Keikyästä.
Kiikan vanhainkodin saneeraamista vuosien 2017-2018 aikana esitti Reino Sivonen (sd). Hän sai äänestyksessä taakseen Jenni Jokisen (sd) ja Leena Saarelan (vas).
Kaupunginjohtajan esityksen puolesta äänestivät keskustan Pentti Jarkko, Pauli Mäkelä ja Taina Niemi, kokoomuksen Taru Kaaja, Päivi Pelttari, Marko Suoniemi ja Jari Andersson, perussuomalaisten Aatto Liukko-Sipi ja Maire Villo sekä kristillisdemokraattien Jukka-Pekka Selin.
Reino Sivonen jätti eriävän mielipiteen.
Asiasta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto.