Peltinen varastohalli tuhoutui palossa Vammalassa
Peltinen hallirakennus paloi Vammalassa Erhonkadulla myöhään lauantai-iltana. Palo oli vaarassa levitä läheiseen tiilirakennukseen, muttei uhannut asuintaloja.

Useita pelastuslaitoksen yksiköitä oli sammuttamassa peltihallin paloa Vammalassa Erhonkadulla sunnuntain vastaisena yönä. Palo oli vaarassa levitä läheisen tiilirakennuksen päätyyn. Kuva: Samuli Kinnari
Sastamalan Vammalassa Erhonkadulla paloi kylmä peltihalli sunnuntain vastaisena yönä.
Tulipalo oli vaarassa levitä läheiseen tiilirakennukseen. Vammalan yksikön saapuessa rakennuksen päädystä oli pari ikkunaa särkynyt. Asuintaloja ei ollut vaarassa eikä henkilövahinkoja aiheutunut.
Eristämätön, peltirakenteinen halli tuhoutui palossa purkukuntoon myös pystyyn jääneiltä osin. Rakennus oli kooltaan noin 700 neliötä.
Syttymissyystä ei ole tietoa. Peltihalli oli lähes tyhjillään, eikä siellä tiettävästi ollut mitään erityistä säilytyksessä. Viimeksi varastoon oli pelastuslaitoksen tietojen mukaan tuotu jonkinlainen mainoshyllykkö. Pahiten halli oli palanut yhdestä kulmasta ja myös kattopalkit olivat syttyneet.
Palokunta sai hälytyksen kello 23.08. Sammutustyöt jatkuivat myöhään yöhön.
1 kommenttia
8.9.2013 klo 00:33
No onhan siin tuntumassa rantakadulla palanut paljon muutakin viimeaikoina.
Tähän artikkeliin ei voi enää lähettää kommentteja.