Äetsän kirjasto lainaa ja tutkii – Aineisto reaaliajassa, yhteensä lähes 76 000 nimekettä
Äetsän kirjasto on julkaissut vuoden 2000 toimintatilaston. Edellisvuoteen verrattuna suuria heilahduksia ei luvuissa ole ja kuluvasta vuodesta odotetaan vähintään vuoden 2000 tasoista.
Äetsässä on pääkirjaston lisäksi kaksi sivukirjastoa, toinen Kiikan keskustassa, toinen Keikyän koulun rakennuksen vieressä. Kämmäkän ja Kiimajärven kyläseurat pitävät yllä paikallisia kirjastoja ja syrjäkylillä vuonna 2000 poikkesi kirjasto-auto 1.1.-16.8. välisenä aikana. Yhteensä aukioloaikoja kertyi viime vuonna 3099 tuntia 30 minuuttia.
Äetsän kirjastoissa oli vuoden 2000 lopulla 75 934 nimekettä, josta kirjojen osuus oli 73 106 ja muun aineiston (cd-levyt, romput, videot) 2828 kappaletta. Kirjoja hankittiin 1637 kpl ja muuta aineistoa 61. Sanomalehtiä oli plärättävänä 24 ja aikakauslehtiä 193 kappaletta.
Äetsän kirjastotoimi on panostanut laadukkaiden kirjojen lisäksi erityisesti uusiin romppuihin. Tänä vuonna parannetaan myös videokasettitarjontaa.
Lainoja ja kaukolainoja
Lainaustoiminta jatkui vilkkaana Äetsän kirjastoissa. Kirjoja ahmittiin vuonna 2000 kaikkiaan 63 429 ja muuta aineistoa lainattiin kotiin 11 236 kpl. Yhtä asuakasta kohden lainoja tehtiin 14,7. Kirjasto teki muihin kirjastoihin kaukopalvelupyyntöjä 578.
Kirjaston antimia poikkesi katsomaan 39 406 kävijää eli 7,7 käyntiä per Äetsän asukas.
Lasten kirjastonkäyttö
Viime vuoden touko-kesäkuussa Äetsän kirjasto teki Lasten kirjastonkäyttö 2000 -tutkimuksen, jonka tavoitteena oli kirjaston tuottamien palvelujen arviointi, arvioinnin kehittäminen sekä erityisesti potentiaalisten lapsiasiakkaiden kirjastomielikuvien, -tarpeiden ja -toiveiden selvittäminen. Tutkimuksessa haastateltiin 40 lasta.
Tutkimuksen tekivät projektityöntekijä Tuomo Jäntti yhdessä kirjastotoimenjohtaja Arja Valtosen kanssa.
Aineisto pian reaaliajassa
Äetsän pääkirjaston ja Kiikan kirjaston aineisto on ollut internetissä selailtavana reaaliajassa jo pari vuotta. Keikyän kirjastoa ei ole saatu reaaliaikaan yhteyksissä ilmenneiden ongelmien vuoksi. Tämän vuoden aikana asiaan paneudutaan uudelleen ja kirjaston henkilökunta odottaa toiveikkaina tuloksia.
Keikyän kirjaston aineistot ovat näkyvillä, mutta tärkeät lainaustiedot uupuvat. Kirjastojen aineisto on selailtavissa osoitteessa http://www.kirjasto.aetsa.fi.