Vammalan-Huittisten seudun Mielenterveysseura ry on saanut Terve-Sos 2001 -palkinnon tunnustuksena verkkokriisikeskus Tukinetin kehittämisestä. Palkinnon on myöntänyt sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes. Huomionosoitus luovutettiin keskiviikkona Terve-Sos 2001 -tapahtuman päätöstilaisuudessa Kuopiossa.
– Olen hyvin iloinen siitä, että verkkopalvelumme saa tunnustusta myös "oman väen" eli sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten taholta, kertoo Vammalan-Huittisten seudun Mielenterveysseura ry:n toiminnanjohtaja, lääkäri Eeva Suonpää. – Kehitystyössä olemme keskeisinä tavoitteina pitäneet ammatillista osaamista ja palvelun hyvää laatua.
Verkkokriisikeskus Tukinetissä asiakas voi osallistua keskusteluryhmiin, hakea tietoa auttamispalveluista tai keskustella yksityisesti ja luottamuksellisesti kriisikeskuksen koulutetun vapaaehtoisen tukihenkilön tai ammattiauttajan kanssa. Asiointi tapahtuu selainohjelmalla suojattua tietoliikenneyhteyttä käyttäen. Palvelut ovat asiakkaalle maksuttomia. Toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.
Kriisiasiakaskohtaamisia on Tukinetissä ollut tähän mennessä runsaat 850. Yleisimpiä yhteydenoton syitä ovat masennus, erilaiset perhe- ja parisuhdekriisit sekä muut mielenterveyden ongelmat. Asiakkaista yli kolme neljäsosaa on naisia. Yhteydenottoja on tullut myös ulkomailta.
Tukinetin kehitystyö kesti pari vuotta. – Tavoitteena oli luoda palvelu, jota olisi helppokäyttöinen ja samalla turvallinen, valottaa Tukinet-yhteyshenkilö Kari Kandell. – Mielestäni olemme onnistuneet. Tästä iso ansio kuuluu tekniselle yhteistyökumppanille Netland Oy:lle. Emme olisi saaneet tällaista lopputulosta aikaan ilman heidän erityisosaamistaan, Kari Kandell kiittelee.
Tänä keväänä on Tukinetin toimintaan tullut lisää kriisikeskuksia. Turussa, Lahdessa ja Raumalla sijaitsevat Suomen Mielenterveysseuran kriisikeskukset ovat aloittaneet nettiauttamisen. Myös muualta on osoitettu kiinnostusta. Laajentumisen myötä Tukinetin taustaorganisaatio toimii yhteisellä nimellä Tukinet-kriisikeskukset.
– Uusien paikkakuntien mukaantulo avaa mielenkiintoisia näköaloja auttamistyöhön, kertoo Eeva Suonpää. Tukinetissä pystytään hyvin keskittämään yhteen palvelupisteeseen eri puolilla Suomea sijaitseva kriisiauttamisen asiantuntemus. – Esimerkiksi joku auttaja kokee omakseen parisuhdeongelmien ratkomisen ja toinen on erikoistunut masennusasioihin. Tukinetissä asiakassuhde ohjautuu osaamisen mukaan. Apu löytyy osoitteesta www.tukinet.net.