Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Torstai 3.10.2024 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Markkinoilla kuultiin musiikkia

Uutiset

Vammalan Markkinat kokosivat viime viikon perjantaina ja lauantaina väkeä Kaalisaareen. Aurinko ei paistanut aivan täydeltä terältä. Tunnelma oli kuitenkin korkealla, kun kaupunginjohtaja Paavo Salli piti avajaispuheen.

Tälläkin kertaa markkinoilla oli mukana sekä paikallisia että kauempaa tulleita kaupustelijoita. Viikonlopun erikoisuuksiin kuului Kiviniityn liikekeskuksen paikalle järjestämä liikennepuisto, jossa perheen pienimmät kurvailivat poljettavilla ajopeleillä.

Markkinayleisöä viihdyttivät viikonlopun aikana muun muassa trial- ja vesipelastusnäytökset. Musiikkiakin oli tarjolla runsaasti. Päivi Vahelan luotsaaman Laulukoulu Preston tähdet esiintyivät molempina päivinä. Nähtiinpä lavalla myös Päivi yhdessä Ilkka Nykäsen kanssa tarjoilemassa musiikkia 60- ja 70-luvuilta. Viikonlopun kirkkain tähti oli maksullisessa ohjelmateltassa perjantai-iltana esiintynyt Aki Sirkesalo. Mies jammaili yhdessä Lemmenjättiläiset-yhtyeensä kanssa.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: