Liikenneturvan ja Turun yliopiston tekemässä kyselytutkimuksessa selvitettiin nuorten liikennekäyttäytymistä haastattelemalla 2759 ajokortin suorittanutta kuljettajaa. Vastaava tutkimus on aiemmin tehty vuonna 1978.
Liikennesääntöjen noudattaminen ja turvallinen ajaminen on heikentynyt vuodesta 1978, mutta suhtautuminen kevyeen liikenteeseen on muuttunut myönteiseen suuntaan.
Yleisin onnettomuus nuorilla ratinvääntäjillä on suistuminen tieltä. Vammat ovat kertaluokkaa pahempia, sillä turvavöitä ei juurikaan käytetä. Alkoholilla on osuutta asiaan yli 65 %:ssa tapauksista.