Kaija Koon keikka perjantaina 22. syyskuuta Ellivuoren yökerhossa ei kerännyt suurta yleisömäärää. Tanssilattialla oli hyvin tilaa, kun Kaija vetäisi upean settinsä.
Puolen yön tietämissä alkaneen hittiputkensa Kaija käynnisti Yhtä kaikki -kappaleella. Biisi on Kaija Koon tuoreimman Mikään ei riitä -albumin avausraita. Uudelta lätyltä kuultiin paljon muitakin kipaleita, muun muassa nimikkoraita. Illan aikana soivat tutuista hiteistä myös muun muassa Minun tuulessa soi, Tinakenkätyttö, Aino ja Kylmä ilman sua.
Kosketinsoittimia Kaija Koon bändissä soittaa Kaijan puoliso Markku Impiö, joka on säveltänyt ja sanoittanut valtaosan Kaijan kappaleista.