Höltynyt liikennekuri ja rakennustyöt ovat puhuttaneet tänä syksynä myös näkövammaisia. Liikennevalojen äänimerkeistä ei ole hyötyä, ellei voi luottaa siihen, että autoilijat pysähtyvät punaisen valon nähdessään.
Valkoinen keppi on aina merkki näkövammaisuudesta. Myös valkoinen tukikeppi voi kertoa, että henkilö on näkövammainen. Opaskoiran kanssa liikkuu noin 250 näkövammaista. Lisäksi on ihmisiä, jotka kertovat vammastaan näkövammaismerkillä. Merkki on rintanappi tai tarra.
Näkövammainen ihminen pystyy liikkumaan itsenäisesti tutussa ympäristössä. Yllättävät tilanteet, kuten erilaiset rakennustyöt tai jalkakäytäville pysäköidyt autot, kuitenkin aiheuttavat ongelmia. Näissä tilanteissa on toivottavaa, että ohikulkijat auttavat.
Apua voi tarjota yksinkertaisesti kysymällä, voinko auttaa. Näkövammaisen ihmisen huomion herättämiseksi riittää kevyt kosketus vaikkapa käsivarteen.
Suomessa on arviolta 80 000 näkövammaista, joista sokeita on noin 10 000. Loput ovat eri tavoin heikkonäköisiä.