Opetusministeriö on vahvistanut yleissivistävän koulutuksen, ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulujen sekä aikuiskoulutuksen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmat vuosille 2003-2006. Valtio tukee näiden asteiden koulutuksen perustamishankkeita yhteensä 160 miljoonalla eurolla. Rahaa on luvassa muun muassa Vammalan Muistolan koulun 1-vaiheeseen vuonna 2006. Hankkeen kustannusarvio on 1 387 000 euroa, josta valtionosuus on puolet eli 694 000 euroa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Lähestyvä metsästyskausi näkyy aselupien hakemisena, Sisä-Suomen poliisi muistuttaa huolellisuudesta lomakkeen täyttämisessä
Kommentoi
Sähköisesti jätetyissä hakemuksissa valitettavan usein täydennystarpeita.
Kansalaisopiston kurssimaksut ennallaan Kokemäellä
Opinto-ohjelma jaetaan koteihin heinä-elokuun vaihteessa.
Robotti tunnistaa toistuvia päivystyskäyntejä Pirkanmaalla
Tarpeeton asiointi kuormittaa merkittävästi.
Säkylässä Korven uimapaikka uimakiellossa
Suolistoperäisten enterokokkien määrä ylitti toimenpiderajan.
Pororannan leikkikeskuksesta lähes 50 tarjousta
Kohteesta kilpaili kymmenen huutajaa.
Seuraava:
Laukkumaakarin rivitalot tyhjiksi
Edellinen:
Asukasliitto ry: Aravalainojen muutokset riittämättömiä