Äetsän jo perinteeksi muodostuneessa Yllätysten yössä kuljetaan tänäkin vuonna elävien tulien opastuksella. Tapahtumia järjestetään tuttuun tapaan eri puolilla kuntaa. Yllätysten yötä vietetään perjantaina 22. marraskuuta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
Mäkelöitä eniten Loimaan luettelossa
Edellinen:
Hengenpelastusmitali pirkanmaalaiselle Mauno Fredrikssonille