Länsi-Suomen lääninhallituksen viimeisin eurohintaselvitys osoittaa palvelujen hintojen edelleen nousseen. Ruokakassin hinta sen sijaan on pysynyt vuoden takaisella tasolla. "Selvityksen perusteella on vaikea eritellä euron vaikutusta palvelujen hintojen nousussa. Euro on varmaankin nostanut joidenkin palvelujen hintoja, kun on haettu sopivia uusia euromääräisiä hintoja, mutta hintatasoon sinänsä sillä ei ole ollut suurta vaikutusta, koska nousu on ollut vuoden aikana maltillista", toteaa ylitarkastaja Heikki Ketola Länsi-Suomen lääninhallituksesta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Siwojen sunnuntaiaukiolo laajenee
Edellinen:
Maaherra kesällä eläkkeelle