Tilastokeskuksen mukaan tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista kuusi prosenttia keskeytti opinnot lukuvuoden 2000-2001 aikana. Omassa koulutussektorissaan keskeyttäneitä oli eniten toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa, missä opintonsa keskeytti 13 prosenttia opiskelijoista. Ammattikorkeakoulukoulutuksessa vastaava keskeyttämisprosentti oli 9,5 sekä lukio- ja yliopistokoulutuksessa molemmissa 4.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Kommentoi
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Seuraava:
Äetsässä äänestänyt ennakkoon 18,9 %