Ostopalvelujen ennakoidaan lisääntyvän kuntien kiinteistöpalveluissa lähivuosina. Kuntaliiton, Kiinteistöpalvelut ry:n ja Palvelutyönantajien laatimasta kyselytutkimuksesta ilmenee, että neljännes kyselyyn vastanneista kunnista arvioi yksityisten kiinteistöpalveluyritysten tuottavan niitä nykyistä enemmän vuoteen 2005 mennessä.
Neljä viidesosaa yrityskyselyihin vastanneista kiinteistöpalveluyrityksistä arvioi, että kuntien ostopalvelut tulevat lisääntymään seuraavan viiden vuoden kuluessa. Kuntasektori ostaa nykyisin vain viisi prosenttia kiinteistöpalveluyritysten kokonaistarjonnasta. Kuntien rakennuskanta on vajaa kymmenesosa rakennuskannastamme.
Kunnat ja kuntayhtymät työllistävät kiinteistönhoidossa nykyisin noin 30 000 työntekijää. Työllistettyjen määrä on jatkuvasti vähenemässä säästötoimenpiteiden, henkilöstön eläköitymisen ja ostopalvelujen lisääntymisen johdosta. Kuntien kiinteistöpalveluiden kustannukset ovat 700 miljoonaa euroa vuodessa. Siitä siivouksen osuus on 260 miljoonaa euroa ja muun ylläpidon, kuten kunnossapidon ja kiinteistönhuollon osuus 440 miljoonaa euroa.