Suomen Luonto -lehden tammikuun numero tietää, että parina viime vuonna maamme karhukanta on kääntynyt laskuun. 1980- ja 1990-luvuilla karhujen lukumäärä olikin jatkuvasti kasvanut.
Suomen karhukannan kooksi arvioidaan reilut 800 eläintä. Vaikka Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen petotutkija Ilpo Kojola puhuu "hienoisesta vähentymisestä", hänen mielestään kuitenkin "on selvää, että kannan kasvu on pysähtynyt".
Vuodelle 2003 maa- ja metsätalousministeriö ja riistanhoitopiirit olivat myöntäneet kaikkiaan 90 karhunmetsästyslupaa. Yleensä lähes kaikki luvat on käytetty, mutta viime metsästyskauden luvilla kadettiin vain 67 karhua. Tapettujen karhujen määrä jäi kolmanneksen pienemmäksi kuin vuonna 2002.