Vammalan poliisin alustavien vuoden 2003 tilastojen mukaan rikoslakirikosten määrä kasvoi hieman vuoteen 2002 verrattuna. Vuonna 2003 kihlakunnan alueella niitä kirjattiin 2 143, kun määrä vuotta aiemmin oli 2 096. Omaisuusrikosten määrä on edelleen laskussa ja huippuvuoteen 2000 verrattuna niiden määrä on laskenut noin 20 prosenttia.
Henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia tuli poliisin tietoon 104 kappaletta, kun vuotta aiemmin saldo oli 73. Ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä on kuusi kappaletta.
Liikennerikoksista rattijuopumusrikosten määrä pysyi ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna, mutta muissa liikennerikoksissa oli edelleen lievää nousua. Lievempien tieliikennelain mukaan rangaistavien liikennerikkomusten määrä puolestaan oli lievässä laskussa.
Ilmitulleiden huumausainerikosten määrä laski edelleen. Kokonaisuutena kaikkien rikosten määrä on laskenut hieman yli kaksi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Kunnittain tarkasteltuna voidaan todeta, että omaisuusrikokset ovat vähentyneet erityisesti Vammalassa, jossa vähennystä on yli 11 prosenttia. Myös Punkalaitumella on pientä laskua, mutta muissa alueen kunnissa määrät ovat hieman kasvaneet. Kaikista selvin lasku on tapahtunut moottorikulkuneuvojen käyttövarkauksissa, joita tuli poliisin tietoon 31 kappaletta. Käyttövarkaudet vähentyivät lähes puoleen edelliseen vuoteen verrattuna, jolloin niitä kirjattiin 61.
Rikosten lievä lasku selittää osaltaan myös poliisille tulleiden tehtävien määrän vähenemisen. Toinen selittäjä on hätäkeskuksen mukanaan tuoma kirjausmenettelyn muutos.Myös poliisin suojiin päihtyneinä tuotujen määrän vähentyminen on vähentänyt poliisin tehtäviä.