Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) vierailee Pirkanmaalla ensi viikon lauantaina ja tapaa Pirkanmaan liiton järjestämässä tilaisuudessa maakunnan kunnallisjohtoa. Tilaisuuteen on kutsuttu maakuntahallitus sekä jokaisesta Pirkanmaan kunnasta valtuuston ja hallituksen puheenjohtaja ja kaupungin- tai kunnanjohtaja. Äetsästä siis kutsun ovat saaneet valtuuston puheenjohtaja Mauri Salminen (sd), kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauli Pietilä (kesk) ja kunnanjohtaja Eero Mäki-Tanila.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
Voroja kahviossa
Edellinen:
Huono sää haittasi liikennettä