Ilmatieteen laitoksen tänään laatiman ennusteen mukaan etelän talvilomat alkavat melko lauhan sään merkeissä ja lunta satelee paikoin. Alkuviikolla sää kylmenee. Aurinko näyttäytyy ajoittain, mutta myös lumisateita tulee paikoin. Selkeinä öinä pakkanen kiristyy 10… 20 asteen välille. Päivisin etelässä on 5…10 astetta pakkasta.
Etelä-Suomen talvilomien alkaessa lunta on nyt koko maassa etelärannikkoa myöten. Maan lounaisosassa ja Pohjanmaan maakunnissa lumipeite on 20-30 senttimetriä. Kaakkois-Suomesta Ouluun viistoon kulkevalla vyöhykkeellä lunta on 40-50 senttimetriä ja maan itä- ja pohjoisosassa 60-80 senttimetriä. Etelä-Suomen talvilomien alkaessa lunta on siis koko maassa viimevuotiseen tapaan. Lumipeite oli viime vuonna maan lounaisosassa lähes yhtä paksu kuin tänä vuonna. Silloinkin lumipeite kasvoi itään ja pohjoiseen päin mentäessä.
Viime vuoden ensimmäisillä hiihtolomaviikoilla lämpötila nousi koko maassa usein nolla-asteen yläpuolelle, mutta öisin ja aamuisin oli vielä talvisia 5-15 asteen pakkaslukemia. Aurinko paistoi useina päivinä koko maassa ja vain muutamana päivänä pilvet peittivät koko taivaan.
Talvilomien aikaan aurinko jaksaa jo lämmittää päivällä, vaikka aamulla olisikin kirpeää pakkasta. Tällainen yö- ja päivälämpötilan ero on kaikkein suurimmillaan maaliskuussa.
+ http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/tilastot_31.html | Lue lisää talvilomaviikkojen säätilastoista