Sata-Häme Soi -juhlien kesän 2004 musiikillinen teema kiertyy harmonikkamusiikin kulta-aikaan. Juhlien ohjelma tuo jälleen harmonikkaa monipuolisesti esiin ja toista punaista lankaa vetävät nuoret virtuoosit maailmalta. Harmonikkajuhlien ensi kesän ohjelma julkaistaan reilun viikon kuluttua keskiviikkona Ikaalisten Omalla Tuvalla.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Kommentoi
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Seuraava:
Välimäki heiluttaa nuijaa Sapen yhtymähallituksessa
Edellinen:
Ulvila – Kangasala -voimajohdosta voi vielä antaa mielipiteen