Alueviesti
Torstaina 18.3.2004
Karkussa maanantai-iltana tapahtunut veriteko puhuttaa, sillä samaisessa kiinteistössä surmattiin viitisen vuotta sitten nuori poika. Pääkirjoitus kysyy, auttaakohan kriisikokous?
"Karkkua yritetään markkinoida miellyttävänä asuinpaikkana, jonne on helppo tulla ja mukava elellä. Sitä se on ollutkin, mutta maine on pahasti kärsinyt yhden vuokratalon vuoksi vuosien varrella. Kaikkia sen asukkaita ei voida leimata, mutta kyläläiset tietävät, että sen rinnalla mitä julkisuudessa on kerrottu, on tapahtunut paljon muutakin kielteistä."
Lauttakylä
Torstaina 18.3.2004
Pääkirjoituksessa pohditaan Nou hätä! -kampanjan innoittamana, että pitkäjänteinen valistustyö kantaa hedelmää. Lehden mukaan lapset ja nuoret ovat otollisinta maaperää.
"Ensimmäiset turvallisuusasiat opitaankin usein jo päiväkodeissa, kun palolaitos vierailee esittelemässä kalustoaan ja kertomassa työstään. Ja kun samoja asioita kouluvuosien kuluessa kerrataan useampaan otteeseen, tieto tarttuu mieleen ja nousee sieltä esiin tilanteissa, joissa sitä oikeasti tarvitaan."
Tyrvään Sanomat
Torstaina 18.3.2004
Vammalan keskustan asemakaava-alueen rakennuskieltoa jatkettiin kahdella vuodella. Pääkirjoitus pohtii, miten vanha Vammala voitaisiin pelastaa.
"Arvokkaan kaupunkikuvan raiskaaminen tuskin miellyttää ketään. Ehkä aivan uusia keinoja löytyy, kun Pirkanmaan ympäristökeskuksen ja Pirkanmaan liiton asiantuntijat tutustuvat tilanteeseen?
Pelkkä alueen läpikävely ei riitä."