Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Perjantai 4.10.2024 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Palstoilta poimittua

Nosto, yleinen

Vaalit ja lukion kevättodistus

Tyrvään Sanomat Lauantaina 29.5.2004 Veli-Matti Saksi ruotii Tällä kerralla -palstalla "Vaalipeliä Vammalassa". Eurovaalit ovat kesäkuussa ja kunnallisvaalit syksyllä. Vaalipeli Vammalassa avattiin Saksin mukaan maanantaina kaupunginvaltuustossa. "Valtuutetut toivat esiin intohimojaan eri asioissa sellaisella tarmolla, josta kunnallisvaalikauden kolmena ensimmäisenä vuonna ei edes uneksita. Tähän demokratian toteuttamiseen meni lähes viisi tuntia." Lauttakylä Torstaina 27.5.2004 Pääkirjoitus tietää, että Äetsän lukio sai erinomaisen "kevättodistuksen". Koulu menestyi tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa erinomaisesti, sillä kaikissa aineissa tulos on yli valtakunnallisen keskiarvon. "Hyvä menestys kertoo siitä, että koulun koolla ei ole merkitystä, vaan sillä työllä jota koulun seinien sisällä tehdään. Äetsän lukio on pieni lukio, joka on joutunut tekemään töitä olemassaolonsa ja oppilasmääränsä eteen." Punkalaitumen Sanomat "Onko Brysseliin menijöitä?" kyselee pääkirjoitus. "EU-vaalit eivät juuri tavallista suomalaista tunnu hetkauttavan. Edellisellä kerralla äänestysprosentti pysytteli turvallisesti kolmenkymmenen tuntumassa ja ihme on, mikäli tällä kerralla päästäisiin merkittävästi korkeampiin lukemiin."

Nosto, yleinen

Kyläkoulu, linja-autoasema ja market

Tyrvään Sanomat Lauantaina 22.5.2004 Henna Sotamaa kertoo Tällä kerralla -palstalla, että kyläkoulussa "tuli hyvä mieli". Sotamaa oli poikennut Illon koulussa. "Pienissä kouluissa elää sellainen yhteisöllisyys, joka on nykyään lähes katoavaa kansan perinnettä. Kyläkouluja tulisikin suojella sen sijaan, että niitä lakkautetaan." Lauttakylä Perjantaina 21.5.2004 Huittisten linja-autoaseman piha-alueen parannustyöt alkavat jo tulevana kesänä. Pääkirjoitus toivoo kehittämistyölle jatkoa. "Kesällä aloitettavat muutostyöt ovat kuitenkin vasta perusasioiden korjaamista. Toivottavasti kehitystyö ei lopu siihen, vaan jatkoa suunnitellaan ja toteutetaan, vaikka sitten pitemmälläkin tähtäimellä." Alueviesti Perjantaina 21.5.2004 Pääkirjoitus tietää, että "tunnelma tiivistyy" Pirkanmaan Osuuskaupan market-hankkeen edellyttämän kaavamuutoksen ympärillä. Vammalan kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa maanantaina. Viimeistelty kaavamuutosehdotus hyväksyttäneen, mutta peli jatkunee. "Samalla kun kaava hyväksytään, alkaa viimeinen tai ainakin toiseksi viimeinen näytös. Valitusten kieree, joka on odotettavissa tähänastisen liikehdinnän perusteella. Hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus..."

Nosto, yleinen

Hypetys, legenda ja säännöt

Tyrvään Sanomat Lauantaina 15.5.2004 "Hypettääkö?" kyselee Jaana Grankvist Tällä kerralla -palstalla. "Pitäskö itse asiassa googlata tässä välissä; mennä nettiin hakeen aineistoo, että löytys asiaa. Tai vois meilata jollekin ja kysyä miten menee. Sais kuulla kuka kenenkin kanssa seukkaa. Vois chillailla vähän aikaa." Helsingin Sanomat Lauantaina 15.5.2004 Helsingin Sanomien Meno & Paluu -sivut kävivät Washingtonissa muun muassa kirjakaupoissa. "Lisäksi P&P tuoksuukin oikealta kirjakaupalta, sellaiselta kuin legendaarisen Tyrvään Kirjakaupan alakerta Vammalassa." Alueviesti Torstaina 13.5.2004 Television asiaohjelmassa todistettiin esimerkein, että isoille valtioille ja osalle pienemmistäkin Euroopan unionin joukkohenki on yhdentekevää. Pääkirjoituksen mukaan "Pieni, kiltti Suomi" on EU:n jäsenistä ilmeisesti tunnollisimpia. "Meillä Suomessa tehdään kaikki tunnontarkasti. Biologiset jätteet tuohon, metalli tuohon, ongelmajätteet tuonne. Ja noudatetaan tupakointikieltoa vaikka sitä ei olisi seinään kyltillä julistettukaan."

Nosto, yleinen

Maailmanpolitiikka, kesätyöt ja äidit

Tyrvään Sanomat Lauantaina 8.5.2004 Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Tyrvään Sanomien pääkirjoitus on tällä kertaa "Kortti äidille". "Äitienpäivälounas ulkona voi olla virkistävä kokemus, mutta ne kortit ja läheisimpien aamuhiippailut keittiössä jättävät pysyvimmät muistot, edelleen." Lauttakylä Torstaina 6.5.2004 Kunnat tarjoavat kesätyötä yhä harvemmille nuorelle. Pääkirjoitus näkee nuorten kesätyöllistymisen tärkeäksi, sillä työkokemuksella on suuri kasvatuksellinen merkitys. Suuremmalle joukolle voisi työtä antaa lyhentämällä työskentelyaikaa. "Kesätyön ei edes tarvitsisi kestää koko kesää, pari viikkoakin riittäisi. Ja jos kesän jakaisi parin viikon jaksoihin, voisivat kunnat halutessaan antaa töitä aika monelle nuorelle." Alueviesti Torstaina 6.5.2004 Pääkirjoitus käsittelee maailmanpolitiikkaa otsikolla "Rauhanenkeleitä vai korppikotkia?". "Päätin pitää tämän 'vappupuheeni' vasta nyt, vapun jälkeen, tietäen hyvin, ettei Washington Posti tätä siteeraa eikä maailma tästä mihinkään nytkähdä."

Nosto, yleinen

Tutkimus, lausunto ja ikälisä

Vammalan lukion verkkojulkaisu Vasara harrasti tutkivaa journalismia Vammalan kaupoissa. Alueviesti kommentoi Äetsän kunnan Vammalaan toimittavaa nihkeää kaavalausuntoa ja Punkalaitumen Sanomat teki havaintoja väestön ikääntymisestä. Vasara Vammalan lukion verkkojulkaisu Vasara harrasti tutkivaa journalismia ja selvitti mitä Vammalasta saa eurolla. Timo Möttönen kommentoi tutkimustulosta pääkirjoituksessa ja toteaa, että "eurolla saa jo vaikka mitä". Nyt voidaankin vetää opintotuet alas! "Ottakaapa päättäjät nyt tiukka ote asiaan, niin saadut säästöt voidaan käyttää vaikkapa koulujen atk-laitteistojen stressaantuneiden hiirten virkistyskäyttöön." + http://www.aamulehti.fi/vasara | Vasara Alueviesti Torstaina 29.4.2004 Äetsän kunta antoi Vammalalle kitkerän lausunnon Pirkanmaan osuuskaupan market-hankkeen edellyttämästä kaavamuutoksesta. Pääkirjoituksessa pohditaan lausuntoa ja todetaan, että sen "ydin taitaa kuitenkin olla se, että Äetsässä ei ole tarpeeksi marketeja". Pääkirjoituksen mukaan lausunnossa korostuu nurkkakuntaisuus, jolla Äetsä osallistuu seudulliseen yhteistyöhön. "Äetsän lausunnosta mieleeni tulee Kari Suomalaisen luoma hahmo, korpifilosofia Römpän äijä, joka pilakuvassa seisoo sian kanssa keskellä tulvivaa lakeutta ja tuumii: - Mitenkä ne ny tullee muualla toimeen ko tiä meitille on poikki?" Punkalaitumen Sanomat Torstaina 29.4.2004 Eläkeliiton Punkalaitumen yhdistys vietti viime viikolla 30-vuotisjuhlaansa. Pääkirjoituksen mukaan järjestö tuo tervetulleen lisän pitäjän yhdistyskenttään. "Punkalaidun on yksi maamme 'vanhimmista' pitäjistä asukkaiden ikää tarkasteltaessa. Väestöstämme kansaneläkeiän eli 65 vuotta ylittävä osuus on lähes kolmannes kaikista pitäjän asukkaista. Suuret ikäluokat alkavat myös hiljalleen hätyytellä 60

Nosto, yleinen

Salasana, kevätniiskutus ja extreme

Tyrvään Sanomat Lauantaina 24.4.2004 Petteri Järvinen puhui keskiviikkona Vammalassa tietoturvasta. Pääkirjoituksessa todetaan, että "päivän sana on salasana". "Salasanojen pitäminen visusti omassa tiedossamme ja henkilötietojen kunnollinen suojaus estävät muitten soluttautumisen omalle reviirillemme. Tämä oli tietotekniikkaekspertti Petteri Järvisen viesti Vammalan vierailulla." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 22.4.2004 Pääkirjoitus muistuttaa, että "allergikoille kevät on kaamea aikaa". "Ensimmäinen neuvo allergiaa epäilevälle on helppo: Selvitä mistä on kysymys. Käy testeissä, niin näet, mistä kiikastaa. Tämän jälkeen varsinaiseen ongelmaan puuttuminenkin on helpompaa. Kevään pitäisi olla mukavaa aikaa meille kaikille." Lauttakylä Torstaina 22.4.2004 Päättyvällä viikolla vietettiin valtakunnallista Partioviikkoa. Pääkirjoitus näkee, että partiosta voi ammentaa nykyään kovin trendikkäitä äärimmäisiä elämyksiä. "Partiotoiminnassa extreme-kokemuksista käyvät hyvin mm. talvileirit vai miltä kuulostaa viikonloppu teltassa parinkymmenen asteen pakkasessa tai lumituiskussa. Omat konstinsa on myös yöllisillä vaelluksilla selviytymisessä."

Nosto, yleinen

Valo, sydänviikko ja ajonopeudet

Valo Perjantaina 16.4.2004 Aamulehden viikkoliite Allakka saapui reilu viikko sitten tiensä päähän ja tämän viikon perjantaina tilalle tuli Valo. Uudessa viikkoliitteessä julkaistaan huittislaisen Martti Vasamaan oivaltavia piirroksia otsikolla "Outo valo". Äetsän seudun asukkaille Vasamaa on tuttu Lauttakylä-lehdestä otsikolla "Metafloora ja lauantaifauna". + http://http://www.aamulehti.fi/teema/valo | Valon verkkomaistiaiset Punkalaitumen Sanomat Torstaina 15.4.2004 Ensi viikolla vietetään sydänviikkoa. Tänä vuonna kiinnitetään huomiota erityisesti naisten sepelvaltimotautiin. Suomen Sydänliitto ry on julkaissut pienen vihkosen, jossa kerrotaan seitsemän vinkkiä, joiden avulla nainen voi vaalia sydäntään. "Vihkosen kertoma tieto, että terveillä elämäntavoilla nainen voi vähentää sydänsairausvaaraansa jopa 82 %, herättää monen naisen miettimään omia elämäntapojaan. 7 tahtoa Naisen sydän –ohjelma kertookin, mihin sydäntään vaalivan naisen pitää kiinnittää huomiota." Alueviesti Torstaina 15.4.2004 Pääkirjoitus tietää, että "Kevät nostaa ajonopeuksia". Liikenteen riskiryhmäksi kutsutaan 18-24-vuotiaita nuoria, mutta riskit kasvavat myös ikäskaalan yläpäässä, kun aistit heikentyvät. "Siksipä en kuulu niihin, jotka vastustavat lääkäreille annettua velvollisuutta ilmoittaa potilaan sairauksien vaikutuksesta ajokuntoon. Toisaalta en sitäkään, että 60 vuotta täyttävän yksityisautoilijan lääkärissäkäyttämisestä kortin uusimiseksi nyt luovutaan."

Nosto, yleinen

Vaaliniksejä, YO-kirjoitukset ja autoilijan keväthuumaus

Vammalan kaupungin kotisivut Torstaina 1.4.2004 Keskustelupalstalla annetaan muun muassa vinkkejä ensi syksyn kunnallisvaalien ehdokkaille. "Ole alle 49-vuotias. Jos et ole, kuulut museoon, et valtuustoon." Vaaliniksejä | Otsikko keskustelupalstalla Vasara Torstaina 1.4.2004 Joel Peltonen kertoo pääkirjoituksessa elämyksestään ylioppilaskirjoituksissa. "Oikeastaan eri kokeissa oli melko mukavaa mutustella eväitä ja miettiä mitä on tullut kirjoittaneeksi pulpetilla lojuvaan paperiin. Taustamusiikki oli lähinnä ainoa mitä jäin kaipaamaan, mutta se saattaisi häiritä muita. Minä haluan kokeilla jou-kirjotuksia ainakin kerran vielä, niin positiivinen kokemus se oli. Arnold Schwartzeneggeria lainaten: 'I'll be back'." + http://www.aamulehti.fi/vasara Punkalaitumen Sanomat Torstaina 1.4.2004 Pääkirjoituksessa lähdetään "Baanalle rassailemaan", mutta muistetaan pitää pää kylmänä. "Kevät on himoautoilijalle unelma-aikaa. Sulat tiet suorastaan kutsuvat baanalle verryttelemään tylsän ja liukkaan talven jäljiltä. Vaikka olo on kuin vasikalla kevätlaitumella, kannattaa maltti pitää matkassa. Näennäisesti tiet ovat sulia mutta iltasella lämpötila laskee vielä usein hyvinkin selkeisiin pakkaslukemiin ja jäädyttää tiellä mahdollisesti olevat sulamisvedet petollisesti. Talvi yllättää meidät autoilijat usein syksyllä mutta samaa voinee sanoa keväästäkin."

Nosto, yleinen

Nuoria ehdolle, nuoria kotimaakuntaan ja tie kuntoon

Tyrvään Sanomat Lauantaina 27.3.2004 Pääkirjoitus näkee, että nuorisovaltuuston ansiosta Vammalassa alkaa olla kunnalliselämästä kiinnostunut nuorten joukko. Lehti toivoo, että joukko ei turhaudu, vaan asettuu syksyn kunnallisvaaleissa ehdokkaaksi. "Nuoret ovat huomanneet, että asiat ovat lautakunnissa niin pitkälle pureksittuja, että vaikutusmahdollisuuden ovat pienet. Nuorilta puuttuu vielä yksi vallan askel, joka on perustavaa laatua: puolueiden ryhmäkokoukset. Vasta valtuustopaikan myötä avautuvat niiden ovet." Lauttakylä Torstaina 25.3.2004 Satakuntalainen Osakunta Helsingin korkeakouluissa opiskelevilta jäseniltään kantaa paluumuutosta kotimaakuntaan. Ensi syksystä lähtien osakunta jakaa vuosittain tunnustuspalkinnon paluumuuton edistämisestä. Pääkirjoitus kiittelee ideaa. "Osakunta palkitsee vuosittain sen kotiseudun kunnan tai toimijan, joka on parhaiten muistanut ja kannustanut muualle lähteneitä ylioppilaitaan näiden opintojen aikana. Asia on palkitsemisen arvoinen ja aika näyttää, löytyykö palkittavia." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 25.3.2004 Vammala ja Punkalaidun lähtevät yhdessä tiejohtajien pakeille, jotta Vammalan ja Punkalaitumen yhdistävä tie saataisiin parempaan kuntoon. Pääkirjoitus tietää, että Punkalaidun on reuna-aluetta vailla kunnollisia yhteyksiä maakunnan ytimeen. "Ensi vuoden alusta Punkalaidun vaihtaa maakuntaa. Sitä silmällä pitäen eletään kaikinpuolista etsikkoaikaa. Näin myös tieasioissa. Me olemme reuna-aluetta, jolta puuttuu kunnolliset yhteydet maakunnan ytimeen. Kunnon yhteydestä ei voida puhua edes seutukeskuksen Vammalan ja meidän välillä. Tämä on seikka, jota tiepiirin herroille kannattaa painottaa. Jos ei muu auta, niin ajattaa vaikka linja-autolla koko delegaatio Vammalasta Murronharjulle ja Vesilahden

Nosto, yleinen

Pääkirjoituksista luettua

Alueviesti Torstaina 18.3.2004 Karkussa maanantai-iltana tapahtunut veriteko puhuttaa, sillä samaisessa kiinteistössä surmattiin viitisen vuotta sitten nuori poika. Pääkirjoitus kysyy, auttaakohan kriisikokous? "Karkkua yritetään markkinoida miellyttävänä asuinpaikkana, jonne on helppo tulla ja mukava elellä. Sitä se on ollutkin, mutta maine on pahasti kärsinyt yhden vuokratalon vuoksi vuosien varrella. Kaikkia sen asukkaita ei voida leimata, mutta kyläläiset tietävät, että sen rinnalla mitä julkisuudessa on kerrottu, on tapahtunut paljon muutakin kielteistä." Lauttakylä Torstaina 18.3.2004 Pääkirjoituksessa pohditaan Nou hätä! -kampanjan innoittamana, että pitkäjänteinen valistustyö kantaa hedelmää. Lehden mukaan lapset ja nuoret ovat otollisinta maaperää. "Ensimmäiset turvallisuusasiat opitaankin usein jo päiväkodeissa, kun palolaitos vierailee esittelemässä kalustoaan ja kertomassa työstään. Ja kun samoja asioita kouluvuosien kuluessa kerrataan useampaan otteeseen, tieto tarttuu mieleen ja nousee sieltä esiin tilanteissa, joissa sitä oikeasti tarvitaan." Tyrvään Sanomat Torstaina 18.3.2004 Vammalan keskustan asemakaava-alueen rakennuskieltoa jatkettiin kahdella vuodella. Pääkirjoitus pohtii, miten vanha Vammala voitaisiin pelastaa. "Arvokkaan kaupunkikuvan raiskaaminen tuskin miellyttää ketään. Ehkä aivan uusia keinoja löytyy, kun Pirkanmaan ympäristökeskuksen ja Pirkanmaan liiton asiantuntijat tutustuvat tilanteeseen? Pelkkä alueen läpikävely ei riitä."

Nosto, yleinen

Parlamentti, lylyn lykintä ja viina

Tyrvään Sanomat Lauantaina 13.3.2004 Veli-Matti Saksi kertoo Tällä kerralla -palstalla torstaiaamun istunnosta Esson pyöreän pöydän parlamentissa. "Samana aamuna kaksi niinkin korkealta viistävää aihetta: naiset ja uimahalli. Molemmat todettiin haaveiksi, mutta kaavoitus etenee. Se siitä." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 11.3.2004 Pääkirjoituksessa koetaan "Hiihdon hurmaa". "Porttikallion latujen ja Tuomon lenkin ohella jokiuomaa seuraileva Taikayönhiihdon latu kutsuu paikkakuntalaisia etsimään eliksiiriä elämään ladulta. Myös monissa kyläkunnissa kiertelee latuja." Lauttakylä Tiistaina 9.3.2004 Viinan hinta laski, mutta miten jaksaa suomalaisten juomakulttuuri? Pääkirjoitus pohtii. "Viikko sitten alkoholin hinta aleni Suomessa ja alkoholin hintapolitiikka on nyt lähellä muiden Euroopan maiden tasoa. Sen sijaan juomatavoissa ei vielä ole omaksuttu eurooppalaista kulttuuria, joskin osa nuorista on jo selvästi opetellut vanhempiaan maltillisempia tapoja."

Nosto, yleinen

Onko turvallisuus harha?

Alueviesti Torstaina 4.3.2004 Pääkirjoituksessa kaksi miestä ja kaksi maata - Jean-Bertrand Artistide ja Ville Itälä. Aristide hoki jatkavansa virkakautensa loppuun saakka, eikä linjaansa muuttanut tuhansien kilometrien päässä Itäläkään. "Kokoomus jää nyt siivoamaan pöytää Itälän jäljiltä. Ja parantelemaan ihmissuhteita, jotka kolhiintuivat mm. surullisen kuuluisassa eduskuntaryhmän puheenjohtajan syrjäytysyrityksessä, joka sekin oli lopulta yksi Itälän kompastuskivistä poliittisessa koleikossa." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 4.3.2004 Punkalaitumelainen Oinaanojan perhe on pyörittänyt leipomoa paikkakunnalla jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Punkalaitumen Sanomat huomioi juhlan sivuillaan - myös pääkirjoituksessa. "Leipomoyrittäjänä toimiminen maaseutupitäjässä, missä perheenemännät ovat perinteisesti tottuneet leipomaan itse, on ehkä vielä haasteellisempaa kuin leipomon pyörittäminen kaupungissa. Paitsi asiakaskunnan huomioonottaminen, tuo pieni maaseutupaikkakunta omat haasteensa myös työnantajana toimimiselle; yrittäjän pitää löytää ne vahvuudet, joilla pitää hyvät työntekijät yrityksensä palveluksessa. Oinaanojat ovat onnistuneet vastaamaan molempiin haasteisiin, sen takana oleva yritystaival osoittaa." Vasara Maanantaina 1.3.2004 Timo Möttönen toteaa Vammalan lukion verkkojulkaisun pääkirjoituksessa, että turvallisuus on oikeastaan harha, joka pitää meidät rauhallisina. " Epätodennäköinenkin tapahtuma on kuitenkin mahdollinen eikä kaikkeen edes voi varautua. Mitä siis tehdä? Istuako tyhjässä huoneessa peläten katon putoamista niskaan vai pohtiako sitä faktaa, että on todennäköisempää kuolla meteoriitin osumaan kuin lento-onnettomuudessa? Tilastotieteen syövereihin ei varmaan kuitenkaan kannata eksyä. Koska perustamme elämämme muutenkin pitkälti metafyysisille oletuksille, voinemme myös olettaa, ettei taivas

Nosto, yleinen

Asiakaspalvelu, kuntaliitokset ja helmikuun ilmiöt

Vammalan kaupunki Lauantaina 28.2.2004 Vammalan kaupungin kotisivujen keskustelupalstalla yksi helmikuun lopun kuuma peruna on asiakaspalvelu pienissä liikkeissä. Useampi kirjoittaja on kritisoinut pienten putiikkien palvelua. Keskustelun yhdeksi sivujuonteeksi on kehkeytynyt lasten saaman palvelu. + Kierrän kaukaa pikkuliikkeet | Keskustelu Vammalan kotisivuilla Punkalaitumen Sanomat Torstaina 26.2.2004 Loimaan kunta ja kaupunki lyövät ensi vuoden alussa hynttyyn yhteen. Punkalaitumen Sanomat ei kuitenkaan näe seudun lähitulevaisuudessa muita kuntaliitoksia. "Vanhan Turun ja Porin läänin aluetta silmäillessä juuri Loimaiden saattoi arvata olevan ensimmäisten joukossa kuntaliitosta puuhaamassa. Kooltaan laaja maalaiskunta ympäröi pientä mutta väkirikasta kaupunkia. Luultavaa on, että joitain vuosia kuluu ennen kuin näillä alueilla puhutaan vastaavista asioista muiden kuntien puitteissa." Punkalaidun.net Tiistaina 24.2.2004 Pakinoitsija Juhani Törmä kirjoittelee helmikuun ilmiöistä. "Helmikuu on mitä parhainta aikaa talven harraste- ja urheilurientoihin. Paukkupakkasia harvemmin on ja kevätaurinko luo jo ensimmäisiä katseitaan pitkän kylmän ja pimeänkin kauden jälkeen. Kyläyhdistysten talvitapahtumia, laturetkiä ja metsästysseurojen nuotioiltoja - kansalaisopiston harrastepiirejä ja arki-iltojen bingoja ja tansseja. Jokaiselle löytyy jotakin. Ei muuta kuin menoksi." + http://www.punkalaidun.net | Punkalaidun.net

Nosto, yleinen

Hissiporkkana

Tyrvään Sanomat Lauantaina 21.2.2004 Vammalan kaupunki on tarjoamassa porkkanaa hissin rakentamista suunnitteleville taloyhtiöille. Asiaa kommentoidaan pääkirjoituksessa. "Jos Vammalan rakennuslautakunnan kanta kymmenen prosentin hissiavustuksesta vanhoihin kerrostaloihin saa tuulta alleen, antaa kaupunki hyvän viestin asukkailleen. Kun valtio on mukana 50 prosentilla, niin taloyhtiöitten taakka putoaa 40 prosentin tuntumaan kustannuksista." Alueviesti Torstaina 19.2.2004 Vammalan seudulle on nyt valmistumassa kolmas tuulivoimala. Pääkirjoitus näkee, että "tuulivoima ei ole haihattelua". "Tuulivoima on totaalisesti kannattamatonta, jos tuulivoimala rakennetaan vain oman huushollin käyttöön. Mutta pienen kylän, miksei isommankin, tarpeisiin tuulivoima sopisi hyvin." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 19.2.2004 Punkalaitumella vihittiin käyttöön Saimi-koti. Pääkirjoituksessa todetaan, että vanhustenhuolto toimii. "Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä hiveli meidän punkalaitumelaisten itsetuntoa kehumalla vanhushuoltomme toteutusmallia ja keskitettyä palvelukokonaisuutta merkittäväksi paitsi kotimaisittain myös huippuluokkaiseksi Euroopan mittakaavassa. Vaatimattomina suomalaisina me emme kuulemma vain uskalla tätä tosiasiaa tunnustaa. Jos sivuutetaan juhlahetken luoma hetken huuma ja tarkastellaan asiaa innostuksen punan laskettua poskipäistä, voimme ilman muuta olla tyytyväisiä vanhushuollon tilanteeseen Punkalaitumella. Kunnan hoidossa oleva sektori on kunnossa. Jos vielä saataisiin pari lääkäriä palvelemaan terveysasemalle niin kansanterveydellinenkin puoli olisi kunnossa."

Nosto, yleinen

Seurat, peurat ja abit

Tyrvään Sanomat Lauantaina 14.2.2004 Erkki Kesti maistelee Tällä kerralla -palstalla avantouintiseurojen nimiä. "Enäjärven Jäähileet, Pikonlinnan Sohjosukeltajat tai vaikkapa Muuramen Marsut maistuvat sellaisten seurojen ja joukkueiden nimiltä, että niiden jäsenillä on pitkälläkin reissulla hauskaa yhdessä. En tunne jäähileitä, sohjosukeltajia enkä mursuja, mutta arvelen olevani oikeassa." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 12.2.2004 Pääkirjoitus tietää, että tammikuun viimeisenä päivänä päättynyt valkohäntäpeuran metsästys toi Punkalaitumelle tänäkin vuonna mittavan saaliin. "Päättynyt tehojahti oli siinä mielessä historiallinen, että viime syksynä tuli kuluneeksi tasan 70 vuotta siitä, kun ensimmäinen valkohäntäpeura astui maamme kamaralle S/S Scanmail -aluksesta. Amerikan tuliaisen taustalla oli paljon Suomesta muuttaneiden siirtolaisten hyvää tahtoa, sillä he halusivat rikastuttaa entisen kotimaansa riistakantaa uudella mantereella niin suositulla peuralla." Vasara Sunnuntaina 1.2.2004 Vammalan lukion verkkojulkaisu Vasaran pääkirjoituksessa kuvaillaan "Lopunajan tunnelmia". Abien lukuloma alkoi penkkareista ja kirjoitukset hengittävät niskaan. "Näin kolmannen vuoden opiskelijan kannalta tämä on kaikin puolin jännittävää aikaa, kaikista preliminääreistä ja penkkarikokouksista on vaikea pitää kirjaa ja pitäisi ehtiä lukea hieman kaikkia aineita, suorittaa mahdolliset T-kirjaimet pois todistuksesta ja tehdä kaikenlaista. Kannattaa pitää mielessä, että kirjoitukset eivät ala ensi viikolla, aikaa vielä on melko hyvin." + http://www.aamulehti.fi/vasara | Vasara

Nosto, yleinen

Kääpiöbongailua työmatkalla

Alueviesti Torstaina 5.2.2004 Pääkirjoituksessa kiitetään katulähetystyötä tekeviä. "Sunnuntaiuskova ei katulähetyksen kohteita tunne. Siksi on hyvä, että seurakunnissa on kosketuspintaa, kovan kokeneita ja alennustilastaan pelastuneita ihmisiä, joille kukaan ei ole toivoton tapaus. Jotka jaksavat vuodesta vuoteen, ilman palkkaa ja kunniaa. Kiitos siitä heille." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 5.2.2004 Maaseudun pienet lukiot ovat vauhdikkaasti lähteneet valitsemaan painotuksia. Pääkirjoitus tietää, että Punkalaitumen lukiossa alkavat ensi syksynä salibandykurssit. "Punkalaitumen lukiossa ollaan jo useampana vuonna jouduttu toteamaan, että rakkaus harrastukseen voi viedä nuoren pois paikkakunnan omasta keskiasteen opinahjosta kaupungin urheilulukioihin. Reikäpallonkin perässä on lähtijöitä ollut ja tulevina vuosina mahdollisten poismuuttavien pelureiden määrä saattaisi jopa kasvaa. Tähän haasteeseen vastauksena lukiossa alkaa ensi syksynä salibandykurssit." Tyrvään Sanomat Torstaina 5.2.2004 Jaana Grankvist kertoo Tällä kerralla -palstalla ajatelleensa bussissa kääpiöitä. "Työmatkoilla on loistavaa aikaa kuvitella. Eräänä aamuna muistelin - kuvitelkaa! - Lumikki-satua mielessäni: mitkä mahtavat olla kaikkien seitsemän kääpiön nimet. (--) Jatkoin ajatusleikkiä ja aloin tyypittää tuntemiani ihmisiä olemaan joku kääpiöistä."

Nosto, yleinen

Konsensus katosi ja oheistuotteet puhuttavat

Tyrvään Sanomat Lauantaina 31.1.10024 Vammalan kaupunginvaltuustossa keskusteltiin maanantaina yksityistämisen hyvistä ja hunoista puolista. Veli-Matti Saksi kirjoittaa Tällä kertaa -palstalla, että ideologiset erot palasivat saliin vuosien tauon jälkeen. "Vuosien konseksuksen jälkeen on hyvä, että valtuustossa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. On myös hyvä, että eri puolueitten tai ryhmittymien erot tulevat esille. Jos aina esiinnytään yhtäjalkaa, niin mistäpä äänestäjät tietävät mitä missäkin ryhmässä oikeasti puuhataan." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 29.1.2004 Pääkirjoitus pureutuu siirtoviemäriin, joka kuljettaisi punkalaitumelaisten oheistuotteet Punkalaitumenjokea myötäillen Huittisiin. "Lähivuosina 'sitä itteään' ei välttämättä kuitenkaan enää kulje joessa, vaan jokivartta myötäilevässä jätevesiviemärissä. Näin ainakin silloin, jos Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ja Huittisten kaupungin tahto jätehuoltoasioiden uudelleen järjestelemiseksi toteutuu. Punkalaitumen vedenpuhdistamo, joka tällä hetkellä toimii poikkeusluvan turvin, sulkisi ovensa ja 'laitumelaisten' jätevesiverkkoon menevä tuotos käsiteltäisiin Huittisissa Vesiniitulla. Sen jälkeen puhdistettu vesi laskettaisiin Kokemäenjokeen kohti Poria ja merta." Vammalan kaupungin kotisivut Tiistaina 27.1.2004 Yksi keskustelupalstan viime aikojen kuumista perunoista on ollut lukiolaisten tupakointi Marttilan koulun nurkilla. Keskusteluun osallistui myös lukion rehtori Antti Rajakorpi. + VAMMALAN LUKIOLAISTEN TUPAKANPOLTTO!!! | keskustelun otsikko keskustelupalstalla

Nosto, yleinen

Vammalan Tiitinen puhutti palstoilla

Alueviesti Torstaina 22.1.2004 Pääkirjoituksessa kommentoidaan kirjastotoimenjohtaja Ilpo Tiitisen yllätyksenä tullutta siirtymistä Sastamalan Opistoon. "Olin todella pahoillani lukiessani kaupungin tiedotteen, jossa kerrottiin että Ilpo Tiitinen jättää kirjaston sairauden vuoksi. Sääli." Tyrvään Sanomat Torstaina 22.1.2004 Vammalan kirjastotoimenjohtaja Ilpo Tiitinen siirtyy yllättäen kirjallisuuden opettajaksi Sastamalan Opistoon. Tyrvään Sanomat käsitteli aihetta laajassa artikkelissa ja pääkirjoituksessa. "Kaupungin päätös on raju eläkeikää lähestyvälle miehelle, jolla on kiistattomat ansiot Vammalan kulttuuri-imagon rakentamisessa, erityisesti kirjapäivien johdossa." Lauttakylä Tiistaina 20.1.2004 Vampulassa poikkesi viime viikolla ympäri maata kiertävä Lukibussi, jossa Sallilan koulun oppilaat tekivät luku- ja kirjoitusharjoituksia. Pääkirjoituksessa muistutetaan, että jokainen oppii omaan tahtiinsa. Kahta samanlaista oppijaa ei ole lapsissa eikä aikuisissa. "Kun oppimisvaikeuksista huolimatta tuntee itsensä hyväksi ja taitavaksi, samanvertaiseksi toisten kanssa, opiskelu maittaa."

Nosto, yleinen

Palveluasema, Sylvään malli ja laihdutus

Tyrvään Sanomat Lauantaina 17.1.2004 Palveluasema on monen autoilijan pelastus. Mutta ollaanko palvelusta valmiita maksamaan? "Ajan henki on se, että kuluttajat arvioivat kaikkea pelkkänä rahana. Harva siinä ehtii tai viitsii ajatella, että palveluasemat myös työllistävät, mistä taas kertyy verotuloja omaan kuntaan. Ei ole ihme, että yrittäjän mieltä karvastelee, kun hänen ilmaispalvelunsa kelpaavat, mutta bensa lorisee kylmäaseman letkusta." Alueviesti Torstaina 15.1.2004 Pääkirjoituksessa kehutaan Sylvään mallia, eli Vammalan Sylvään koululla tehtyä työtä kouluun kuulumattomien lieveilmiöiden kitkemiseksi. "Härskit tekstit paidoissa on kielletty. Nyt myös päähineen pito sisätiloissa. Hyvä! Hyvät tavat olivat jo unohtua. Olisikohan sitten syynä ollut se rehtori Anderssonin mainitsema häviävä vanhemmuus, joka siirtää kasvatusvastuuta kouluille." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 15.1.2004 Moni aloittaa aloittaa alkuvuonna laihduttamisen. Pääkirjoitus pureutuu asiaan. "Ylipainosta eroon pääseminen ei kuitenkaan käy 'suitsaitsukkelaan'. Vyötärölle kasvanut uimarengas istuu tiukassa. Vaikka liikuntaa lisäisi äkkiseltään, ei ihmeitä tapahdu hetkessä. Vastaavasti heikko luonne joutuu koville, kun ruokailutottumukset pitää totutella täysin uusiksi ja ennen kaikkea kevyemmiksi."

Nosto, yleinen

Vuosi alkoi peppuliu'ulla

Tyrvään Sanomat Lauantaina 10.1.2004 Tiina Hämäläinen kertoo Tällä kerralla -palstalla viettäneensä uudenvuodenyötä yökerhon sijaan pulkkamäessä ystäviensä kanssa. Pulkan virkaa hoiti tyynyllä täytetty jätesäkki. "Jos haluaa kovan vauhdin, jalat kannattaa nostaa korkealle. Suosittelen peppuliukua vilpittömästi." Punkalaitumen Sanomat Torstaina 8.1.2004 Pääkirjoitus muistuttaa, että Punkalaidun kuuluu viimeistä vuotta Satakunnan maakuntaan. Seuraavassa vuodenvaihteessa kunta muuttaa Pirkanmaalle. "Vaikka hallinnollinen side Porin suuntaan katkeaakin, jatkuu yhteistyö Satakunnan suuntaan, toivottavasti vieläpä luontevasti. Punkalaidun on perinteisesti ollut monisuuntautunut kunta, jossa yhteistyökuvioita on viritelty moneen suuntaan. Varsinais-Suomesta ostetaan pääasialliset erikoissairaanhoidon palvelut, Satakunnan suunnassa toimii kansanterveystyö ja mm. verohallinto ja käräjäoikeus, kihlakunta ja poliisipalvelut taas tulevat Pirkanmaalta Vammalasta." Punkalaidun.net Lauantaina 3.1.2004 Juhani Törmän kolumni antaa ajattelemisen aihetta alkaneelle vuodelle. "Keskinäinen kunnioitus ja arvonanto sekä erilaisuuksien hyväksyminen on tärkeää. Miksi emme siis tänä vuonna ja tästä eteenpäin ottaisi käyttöön lisää hyvää mieltä, palvelualttiutta ja toisen ihmisen parempaa huomioonottamista. Siihen ei tarvita trendejä, personal trainereita tai kursseja, hyvä käytös ja empatiakyky ovat aivan riittävät tarveaineet." + http://www.punkalaidun.net

Nosto, yleinen

Kallis muusi, tilinpäätös ja paikallisuutisointi

Tyrvään Sanomat Lauantaina 3.1.2004 Jaana Grankvist kauhistelee Tällä kerralla -palstalla perunamuusiannoksen hintaa. "Siispä sain ystävälliseltä tarjoilijalta lautasella pöytään tuotuna kauhallisen muusia, jonka vierustaa kevensivät suiro höyrytettyä porkkanaa ja parsa- ja kukkakaalia." (--) "Pyysin laskun. Täh! 6,40 euroa?" (--) "Hämmästykseni perunan hinnan pilviin kohoamisesta oli niin suuri, että en edes äkännyt ehdottaa jääväni mieluummin tiskaamaan kuin maksamaan lähes 40 mummonmarkkaa muusista." Punkalaitumen Sanomat Keskiviikkona 31.12.2003 Pääkirjoituksessa tehdään menneen vuoden tilinpäätös ja luodaan silmäyksiä Punkalaitumen tulevaisuuteen. "Alkavaa vuotta etukäteen luodatessa on kuitenkin vaadittava, että jotain pitää tehdä. Sanojen on muututtava teoiksi, juhlapuheiden luuksi ja lihaksi. Jos todellista tahtotilaa Punkalaitumen elävänä säilyttämiselle on olemassa, se saisi hiljalleen alkaa näkyä. Vuosi on lyhyt aika, eikä sen aikana välttämättä ehdi vielä valtakuntia rakentaa mutta liian monta vuotta kun annetaan mennä toimetta ohitse, etsikkoaika loppuu." Alueviesti Keskiviikkona 31.12.2003 Paikallisilla viestimillä on paikallisuutisoinnissa yhä suurempi vastuu. "Niillä paikallisilla uutisilla tarkoita meidän kaikkien jokapäiväiseen elämään liittyviä hankkeita ja päätöksiä, joita leivotaan kunnallisissa luottamuselimissä tai joita syntyy muuten, vahingossa tai tarkoituksella. Näitten tietojen välittämisessä paikallisilla viestimillä on yhä suurempi vastuu, sillä maakuntalehdet ovat joutuneet rajoittamaan pitäjien asioiden uutisointia."

Nosto, yleinen

Sape, joulukauppa ja Kepu

Alueviesti Torstaina 18.12.2003 Pääkirjoituksessa todetaan, että "Karkun ja Tyrvään seurakuntien yhdistäminen sujui sittenkin kivutta". Joulumieltä kaipaillaan myös Sastamalan perusturvahankkeen päätöksentekoon. "Sastamalan perusturvahanke on asia, joka toteutuu siitä huolimatta, että sitä yritetään pitkittää. Kokonaisvaltaisesti mukaan lähtevät kunnat hyötyvät, puolella sielulla tulevat jäävät kokonaispakettia vaille ja joutuvat ilmeisen kalliisti järjestämään osan perusturvasta omin voimin. Onneksi on tulossa joulu pitkine vapaineen. Ehkä hyvää joulumieltä riittää vielä loppiaisen jälkeenkin niin, että loppukiri otetaan ritirinnan, hyvässä sovussa." Lauttakylä Torstaina 18.12.2003 Joulukauppaa tiiraillaan pääkirjoituksessa paikallisesta näkövinkkelistä. "Aika moni onkin oivaltanut, miten paljon helpompaa ja leppoisampaa ostosten tekeminen omalla paikkakunnalla on. Kaikkea ei tarvitse haalia kerralla, lähellä oleviin putiikkeihin voi poiketa useampana eri päivänä ja palveluakin saa." Tyrvään Sanomat Tiistaina 16.12.2003 Pääkirjoituksessa pohditaan muun muassa Kepun aikaa. "Harmaahkon Matti Vanhasen diplomatia on parasta, mitä Kepulla on tarjota. Ehkä se tuo ajan oloon uskottavuutta, mutta puolueen muut kellokkaat eivät kansaan vetoa."

Nosto, yleinen

Verkoilla

Tällä kertaa poimintoja paikallisten nettipalveluiden tarjonnasta. Vammalan kaupungin kotisivut Lauantaina 13.12.2003 Paikallislehtien toimittajien kynäily on yksi Vammalan kaupungin kotisivujen Viestit päättäjille -keskustelualueen kuumista aiheista. Toimittajia on syytetty kritiikin puutteesta. + http://www.vammala.fi/keskustelu/index.tmpl Punkalaidun.net Lauantaina 13.12.2003 Juhani Törmä kertoo pakinassa, että hän on tuurannut usein joulupukkia. Se on ollut ilmeisen mukava pesti. "Monta kertaa olen nähnyt sen miten innolla joulupukkia on odotettu ja millä hartaudella joululauluja on laulettu. Siinä olen tuntenut todellista joulun iloa." + http://www.punkalaidun.net Vasara Maanantaina 1.12.2003 Vammalan lukion verkkojulkaisu Vasaran pääkirjoituksessa Timo Möttönen pohtii musiikin kaupallisuutta. "Länsimainen kulttuuri - ainakin populaarimusiikin osalta - uhkaa lipsua kertakäyttöiseksi ja rahalla mitattavaksi. Pari vuotta vanhalla hitillä ei ole enää arvoa, ja levy-yhtiöön pyrkivää bändiä tai artistia arvostellaan aivan liian usein pelkän kaupallisen potentiaalin perusteella. Musiikin tekijät orientoituvat tähän, ja kuluttajat vaikuttavat lompakoillaan tukien prosessia. Jääkö musiikkiin pian enää lainkaan aitoa tunnetta?" + http://www.aamulehti.fi/vasara

Nosto, yleinen

Kuumat hankkeet, kotiseututyö ja maailmalla majailu

Alueviesti Torstaina 4.12.2003 Pääkirjoituksessa kysytään, vahingoittaako Äetsä itseään. Kuntahan ei lähde osakkaaksi Sastamalan tukipalvelut osakeyhtiöön ja avoimena on myös Sastamalan perusturvakuntayhtymään osallistuminen. "Äetsän kunnassa luottamusmiehistä näitä kahta em. hanketta vastustavat samat henkilöt. Onko heiltä unohtunut se, että hankkeissa haetaan kuntalaisille jatkossakin hyviä palveluita. Äetsän kokoinen kunta ei niitä ilman kumppaneita pysty hoitamaan. Pitääkin kysyä, ovatko vastarannan kiisket ajattelemassa kuntalaisten etua vai vaikuttaako heistä jonkun kantaan esimerkiksi ennenaikainen huoli lähisukulaisten työpaikoista?" Lauttakylä Torstaina 4.12.2003 Pääkirjoituksessa kehutaan hienoa kotiseututyötä, jota Huittisten Kotiseutuyhdistys on tehnyt jo 26 vuoden ajan julkaisemalla Huittisten Joulu -aviisin. Ja putkahtihan lehti toki tänäkin vuonna. "Kotiseutuasioiden vaaliminen ei välttämättä kuulosta kovin trendikkäältä, mutta kotiseututyötäkin voidaan tehdä monella tavalla. Huittisten Joulu on yksi tapa, joka varmasti tavoittaa kaikenikäiset huittislaiset. Varsinkin, kun lehdessä ei pelkästään muistella menneitä, vaan tallennetaan tarkasti myös niitä asioita, jotka kotiseudulla tänä päivänä nousevat esiin." Tyrvään Sanomat Torstaina 4.12.2003 Tiina Hämäläinen matkustaa Tällä kerralla -palstalla Maailmalle ja takaisin. Nainen on nähnyt monta maata ja haluaisi seuraavaksi uudelleen Kanadaan ja sitten ehkä Islantiin tai Irlantiin. "Ei ehkä uskoisi, mutta olen kovasti isänmaallinen. Mistään en ole löytänyt yhtä hyvää maata kuin Suomi. Nokia saisi maksaa minulle markkinoinnista ja Agricola suomen kielen puolesta puhumisesta. Ja ette usko, miten Italian saastekaupungin

Nosto, yleinen

Liukasharjoittelua, erikoistumista ja yhteistyötä

Talven taikaa (Tyrvään Sanomien ja Paikallissanomien talvilehti) Lauantaina 29.11.2003 Tiina Hämäläinen on käynyt Huittisten ajoharjoitteluradalla kokeilemassa liukasajoa. Yhdessä harjoituksessa ajettiin mutkassa rekkaa vastaan. "'Irrota', kehoitti vieressä istuva opettajani Iikka Suutari. "Ai ratista vai?" Sillä lailla. Ehkä ei ole hyvä lähtökohta irrottaa käsiä ratista. Ensimmäisellä yrityksellä pysäytin viiden sentin päähän rekasta. Aika huimaa. Autoa pystyy todellakin ohjaamaan vain silloin, kun irrottaa jalan jarrulta." Lauttakylä Torstaina 27.11.2003 Pääkirjoituksen puntarissa on lukioiden erikoistuminen ja erityisesti Äetsän lukion painottuminen ilmaisutaitoihin ja mediaopintoihin. "Äetsän lukio on viime vuosina toiminut aika näkymättömästi, mutta edessä olevat muutokset nostavat koulun varmasti uudella tavalla esiin. Puitteet ainakin ovat kunnossa, sillä lukion tilat on juuri remontoitu ajanmukaisiksi." Alueviesti Torstaina 27.11.2003 Pääkirjoituksen aiheena on yli kuntarajojen tehtävä yhteistyö. Pari sanaa on omistettu Kymppikunta-hankkeelle. "Kymppikunnat on supistunut ysikunniksi ja saattaa kuivua lisää jatkossa. En toivo hankkeelle pikaista enkä edes hidasta kuolemaa, mutta uskon, että osa hankkeen kunnianhimoisista haaveista jää haaveiksi. Kaksoiskaupunkihankkeesta loikattiin kymppikuntahankkeeseen ja nyt tullaan alaspäin."

Page 1 of 3 1 2 3